Helsingin Sanomien yleisönosastossa on käyty keskustelua, joka on yhtä aikaa ajan kuva, haaste kasteopetukselle ja perhetilanne, johon kaivataan kirkolta tukea. Ongelma on siinä, miten nämä erilaiset asiat yhdistetään.

Äiti kuuluu kirkkoon, mutta mies on ateisti. Vanhemmat ovat yhdessä sopineet, että lasta ei kasteta, vaan hänelle kerrotaan ”tasapuolisesti eri uskonnoista ja mahdollisuudesta olla uskomatta yhtään mihinkään” (HS 17.5.). Äiti, joka kertoo uskovansa Jumalaan ”omalla tavallaan”, haluaisi saada papin mukaan lapsen nimenantojuhlaan siunaamaan lapsen. Pappia ei juhlaan ole saatu, koska nimenantojuhla on kasteen vaihtoehdoksi koettu tilaisuus. Äiti olisi kuitenkin valmis muuttamaan juhlan sisältöä niin, että se eroaa kastetilaisuudesta.

Helsingissä jäi viime vuonna 429 lasta kastamatta, vaikka toinen vanhemmista kuului kirkkoon. Aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan kahdella viidestä tämä oli tietoinen päätös: lasta ei haluttu liittää kirkon jäseneksi. Vantaalla näitä perheitä oli huomattavasti vähemmän, 29.

Ilmiön taustalla on isoja trendejä. Tämä aika korostaa yksilöllisyyttä ja valinnan vapautta. Puolisoilla voi olla niin erilaiset arvomaailmat, suhde uskontoon tai jopa eri uskonnot, ettei kaste onnistu. Koska kirkolliset perhejuhlat ovat suuri haaste uskonnottomuuden aatteen levittämiselle, niille on myös tarkoituksella kehitetty omat neutraalilta vaikuttavat vaihtoehdot, kasteelle nimiäiset.

Kristityksi tullaan kasteen kautta eli kaste on enemmän kuin siunaus tai nimenantojuhla. Se on uskon perusta, turva, johon voi aina palata, vaikka elämä minne kuljettaisi. Toisaalta se ei poista lapsen vapautta eikä kiellä kertomasta lapselle eri uskonnoista tai uskonnottomuudesta. Arvojen opettaminen on vanhempien tehtävä.

On tärkeää pitää kiinni kasteen ainutlaatuisuudesta, mutta tärkeää on kohdata myös niiden kirkon jäsenten toive, jotka haluavat tuoda lapsensa siunattavaksi. Kuten rovasti Liisa Tuovinen kirjoitti (HS 20.5.): ”Eiväthän myöskään ne lapset, jotka kiipesivät Jeesuksen syliin opetuslastensa kielloista huolimatta olleet kastettuja lapsia.”

Perheen kanssa on hyvä keskustella tilaisuuden luonteesta ja tehdä selvä ero kasteeseen, mutta lapsen siunaaminen on aina paikallaan.