Tehdyt toimenpiteet

Ei väkivallalle

Ikävä kyllä uskontoa käytetään nykyisinkin hyväksi väkivallan lietsomisessa. Viimeisin esimerkki tästä on Nigeria, jossa uskonnollisten ryhmien välinen väkivalta aiheutti tällä viikolla satoja kuolonuhreja.

Keski-Nigeriassa sijaitseva Josin kaupunki on muslimienemmistöisen pohjoisen ja pääosin kristittyjen asuttaman etelän välimaastossa. Varsinaista kamppailua käydään viljelysmaasta ja politiikasta, mutta uskonnosta on saatu polttoainetta väkivaltaisuuksille. Tällä kertaa hyökkääjät olivat uskonnoltaan muslimeja, mutta aiemmin hyökkäyksiä ovat tehneet myös kristityt. Toivon mukaan Nigerian hallitus saa tilanteen rauhoittumaan, sillä Afrikan väkirikkaimman maan ajautuminen sisällissotaan olisi katastrofi.

Josin alueen katolisen kirkon arkkipiispa Ignatius Kaigama tuomitsi tammikuussa väkivallan ja kehotti kristittyjä ja muslimeja toimimaan yhdessä ja palvelemaan toisiaan. Hänen mukaansa väkivalta on kaikkea muuta kuin Jumalan seuraamista.

 

Presidentti Martti Ahtisaari pohti helmikuussa Helsingin yliopistossa pitämässään luennossa uskontojen roolia rauhantekijöinä. Hänen mukaansa jokaista uskonvakaumusta, jolla oikeutetaan väkivalta toisia ihmisiä kohtaan on syytä pitää harhaoppina. Sana-lehden haastattelussa 4.3. Ahtisaari korostaa, että ihmisten omat valinnat, ei heidän uskontonsa, ratkaisee, tuleeko uskonnosta rauhan vai väkivallan väline. Ahtisaaren omat kokemukset muun muassa toisesta Afrikan maasta Namibiasta osoittavat, miten korvaamatonta apua kirkoista voi olla rauhanprosessissa.

 

Uskonto on ihmisille suuri motivaation lähde tehdä hyvää, mutta jos sitä käytetään väärin, voidaan saada myös paljon pahaa aikaan. Toivoa herättävä merkki tämän oivaltamisesta islamilaisessa maailmassa on sheikki Tahir al-Qadrin maaliskuun alussa Lontoossa antama uskonnollinen lausuma eli fatwa. Siinä hän tuomitsi terrorismin islamin vastaisena ja murskasi al-Qaidan perustelut pommi-iskujen hyväksyttävyydestä. Al-Qadri on siis samoilla linjoilla kuin Ahtisaari: Väkivallalla ja todellisella uskolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kun ensimmäinen vallitsee, jälkimmäinen hukkuu.

Pauli Juusela
päätoimittaja
10.02.2010 Teho ja etiikka
27.01.2010 Kilot euroiksi
20.01.2010 7,0 ja vuosi 0
13.01.2010 Arvaamaton paha
16.12.2009 Ilosanoma
Blogeissa nyt
» Pelinappulat 18.02.2010
Kaikki...
Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun numeroon 020 071 000.

Lehden voi myös tilata osoitteellisena Vantaalle 20 euron ja muualle Suomeen 30 euron vuosihintaan, lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä