Sivun toiminnot
Pinnanalaiset tunteet
Kirjoittanut Aila Alarotu
—
kirjoitettu: keskiviikko 19. lokakuuta 2011, 12.07
—
viimeisin muutos:
keskiviikko 19. lokakuuta 2011, 12.07
Laurin lukupiirin ensimmäisinä kirjoina ovat Juhani Ahon Papin tytär ja Papin rouva. Juhani Ahon syntymän 150-juhlavuoden kunniaksi molemmista kirjoista on saatavina uudet pokkariversiot.
Luin molemmat kirjat ensimmäisen kerran joskus toisella kymmenellä. Televisiota ei ollut, mutta Ahon kootut teokset olivat kotihyllyssä. Kymmenen kirjaa.
Tartuin Papin tyttäreen ja rouvaan uudelleen tänä kesänä. Päällimmäiseksi jäi hämmästely, miten mies, Juhani Aho, pystyi eläytymään naisen ajatusmaailmaan niin hyvin.
Lisäksi jäi mieleen kirjojen verkkainen tapahtumattomuus. Jos lukija haluaa leppoistaa elämäänsä, tässäpä malleja rauhallisesta elämänmenosta. Kirjan maisemaan kuuluvat venevalkama, niityt ja lehdot; laine loiskii ja ruispelto lainehtii. Ei juosta päivittämään facebookia eikä tarvitse tarkistaa sähköposteja ja tekstareita.
Ei kuulu kännyköiden soittoääniä, ei tekstiviestien piippauksia. Niiden sijaan kuuluu lehmän ammunta, puutarhaportin narahdus ja askeleet hiekassa. Joku soutaa järvellä, haavanlehti lepattaa.
Ulkoisesti ei tapahtu paljoakaan, mutta pinnan alla tunteita riittää.
Papin tytär ilmestyi 1885. Nuorella maalla elävällä naisella ei näytä olleen paljoakaan sanomista siihen, kuka hänet ottaa elämänkumppanikseen. Elli ihastuu Olaviin, joka hurmaa olemuksellaan ja tiedoillaan. Silti Elli huomaa pian olevansa naimisissa pyylevän, yksinkertaisen ja arkipäiväisen ihmisen kanssa. Ellin äidin mukaan naisen on tyydyttävä mieheen jota voi sietää, koska haluamaansa ei kuitenkaan saa.
Käy niin sääliksi Elliä!
Toisaalta: eivät nämä nykyiset avioliitotkaan näytä helppoja olevan. Pohjoismaalainen nainen saa vapaasti valita kumppaninsa. Silti rakkaudesta alkaneetkin liitot purkautuvat. Sopivaa kumppania perheen perustamiseen ei näytä helposti löytyvän. Avioliitot solmitaankin keskimäärin yli 30-vuotiaina.
Panu Rajalan tuoreesta kirjasta luin, että Aholla oli alunperin tarkoitus kirjoittaa suuri avioliittoromaani. Kirjoittaminen takkuili ja kirjailijakin taisi väsähtää. Se mikä 1885 julkaistiin, ei ollut se mitä Aho tavoitteli. Aikaa ja elettyä elämää kului vielä kahdeksan vuotta, ennen kuin Papin rouva ilmestyi.
hyvä huonon avioliiton kuvaus
Kirjoittanut:
Nimimerkki uuno
-
keskiviikko 19. lokakuuta 2011, 13.55
Minusta papin rouva on hyvä huonon avioliiton kuvaus. Naisen näkökulmasta. Mutta voi jotain samaa kokea mieskin, vaikka olisi mennyt naimisiin eri motiiveista kuin 1800-luvun lopun nainen. Ei ehkä suuri avioliittoromaani mutta edelleen käypä.
Mikon näkökulma?
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
keskiviikko 19. lokakuuta 2011, 14.05
Mikko, siis Ellin pappisaviomies, näytti olevan avioliittoonsa tyytyväinen. Ei huomannut ollenkaan Ellin olevan onneton. Vai eikö Mikko vain halunnut nähdä karua todellisuutta, että Elli oli tyytymätön ja avioliitto mitä lie. Eihän heillä lapsiakaan ollut. Mahtoiko olla yritystäkään.
Yritystä kyllä
Kirjoittanut:
Kaisa Halonen
-
keskiviikko 19. lokakuuta 2011, 14.18
Eikö Mikolla ollut yritystä, ainahan se oli lähmimässä... Ja Ellillä kova yritys väistellä kaikkia hellyydenosoituksia ja yhteistä makuuhuonetta.
Ellihän sai jo äidiltään mallin, että avioliitolta on turha odottaa rakkautta. Ja silti kaipasi niin hillittömästi jotain muuta, avarampia näköaloja. Ehkä Olavi oli vain jonkinlainen välikappale - ehkä Elli ei niinkään tavoitellut rakkautta kuin vapautta?
Ellihän sai jo äidiltään mallin, että avioliitolta on turha odottaa rakkautta. Ja silti kaipasi niin hillittömästi jotain muuta, avarampia näköaloja. Ehkä Olavi oli vain jonkinlainen välikappale - ehkä Elli ei niinkään tavoitellut rakkautta kuin vapautta?
jep
Kirjoittanut:
Nimimerkki E. T-nen
-
torstai 20. lokakuuta 2011, 10.56
Hyvä huomio,tuo että Elli ehkä tavoitteli ennen muuta vapautta.
Lapsista
Kirjoittanut:
Nimimerkki Hanni
-
tiistai 08. marraskuuta 2011, 14.03
Ei ole kirjaa tässä ja lukemisesta on pari viikkoa niin faktat saattaa olla jo vähän hataria - mutta jäinpähän miettimään, millainen Ellin tilanne olisi ollut, jos lapsia olisi ollut. Eikö Ellikin sitä jossain vaiheessa pohdi? Tulee jotenkin mieleen että jos Ellillä olisi ollut lapsia, hän olisi voinut ainakin huijata itseään olemaan onnellisempi, koska ei olisi ehkä samalla tavalla ehtinyt murehtia omaa tilannettaan, elleivät sitten jopa lapset olisi tuoneet jotain sisältöä muuten aika kurjaan elämään. Jos Elli olisi vältellyt Mikkoa vähän vähemmän, olisiko hän voinut tehdä itsensäkin onnellisemmaksi jos sillä tavalla perheeseen olisi tullut lapsia?
Lukulasit
Kirjoittanut:
Kaisa Halonen
-
keskiviikko 19. lokakuuta 2011, 13.55
Tyttökirjaklassikot ja Jane Austenin romaanit moneen kertaan lukeneena huomasin, että Papin tytär ja Papin rouva asettuvat samaan skeemaan. Miten tuttua on esimerkiksi kuvaus Ellin koulunkäynnistä: kömpelö maalaistyttö hienostelevien pikkuneitien joukossa ja tanssiaisetkin vielä! Tietää heti, että tässä ei käy hyvin. Ja pahempaa on odotettavissa. Kohta särkyy sydän, kun se ei saa haluamaansa. Leikkiikö Olavi vain? Pöhkö pappiskosijakin on tuttu tyyppi.
Lukupiiri
Kirjoittanut:
Nimimerkki Ansu Kivekäs
-
keskiviikko 19. lokakuuta 2011, 20.47
Kyllä oli hieno lukuelämys. Papin tyttäressä oli todella hienosti pystytty kuvaamaan myös lapsen näkökulmaa. Uusien koulukavereiden suhtautuminen maalta tulleeseen Elliin täyttää täysin myös nykyajan koulukiusaamisen rituaalit, eristämisen ja ulkopuolelle sulkemisen.
Jotain perisuomalaista oli lannistavuudessa, jolla Ellin innostumista suitsittiin sekä kotona että koulussa. Kuulosti tutulta ja onkohan se vieläkään täysin sallittua? Tytön haltioituminen on kai yhä jotenkin noloa: Älä nyt liikaa innostu! Yx on ihan into pinkeenä! Älä vaan tuu ylpeäks! Järki käteen! Ei kandeis luulla itsestään liikoja! jne. jne.
Papin rouva on oikeastaan tosi kyyninen rakkaustarina. Ellin unelmat ja Olavin häilyvä mieli eivät lopultakaan tavoita toisiaan. Ja Ellin vaihtoehdot ovat musertavat -tai siis niiden puute. Vähän yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin suomalaisen naisen asema oli jo aika erilainen, ainakin periaatteessa. Oli äänioikeus, mahdollisuuksia itsenäiseen elämään teollistumisen myötä huomattavasti enemmän. Tosin en tiedä oliko papin rouvien rooli edelleen samantapainen...
Juhani Ahon kieli oli rikasta, ihanaa lukea. Tarinoihin oli helppo eläytyä. Vetäisin kirjat kuin jännittävän dekkarin, niin mukaansa tempaavaa oli tämä ajaton ihmisen sisäisen maailman kuvaus.
Minua jäi päällimmäiseksi mietityttämään tuo innostukselta siipien katkaiseminen. Se on niin väärin! Onkohan itse sortunut samaan? Onkohan taustalla laajemminkin joku kummallinen kansallinen häpeä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle?
Jotain perisuomalaista oli lannistavuudessa, jolla Ellin innostumista suitsittiin sekä kotona että koulussa. Kuulosti tutulta ja onkohan se vieläkään täysin sallittua? Tytön haltioituminen on kai yhä jotenkin noloa: Älä nyt liikaa innostu! Yx on ihan into pinkeenä! Älä vaan tuu ylpeäks! Järki käteen! Ei kandeis luulla itsestään liikoja! jne. jne.
Papin rouva on oikeastaan tosi kyyninen rakkaustarina. Ellin unelmat ja Olavin häilyvä mieli eivät lopultakaan tavoita toisiaan. Ja Ellin vaihtoehdot ovat musertavat -tai siis niiden puute. Vähän yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin suomalaisen naisen asema oli jo aika erilainen, ainakin periaatteessa. Oli äänioikeus, mahdollisuuksia itsenäiseen elämään teollistumisen myötä huomattavasti enemmän. Tosin en tiedä oliko papin rouvien rooli edelleen samantapainen...
Juhani Ahon kieli oli rikasta, ihanaa lukea. Tarinoihin oli helppo eläytyä. Vetäisin kirjat kuin jännittävän dekkarin, niin mukaansa tempaavaa oli tämä ajaton ihmisen sisäisen maailman kuvaus.
Minua jäi päällimmäiseksi mietityttämään tuo innostukselta siipien katkaiseminen. Se on niin väärin! Onkohan itse sortunut samaan? Onkohan taustalla laajemminkin joku kummallinen kansallinen häpeä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle?
Narsistilapsimies!
Kirjoittanut:
Nimimerkki Krista S.
-
torstai 20. lokakuuta 2011, 13.21
Tunnustan heti: luin Papin rouvan nyt ensimmäistä kertaa. Ja kyllä, Aho eläytyy Ellin ajatusmaailmaan herkästi ja havainnoiden. Mutta silti minusta kirjassa Elliä kiinnostavammaksi nousee Olavi, tuo narsistinen (tiedetään, liiankin tiuhaan viljelty muotidiagnoosi, mutta tässä kohdassa kyllä paikallaan) ja häilyvä lapsimies. Huomasin seuraavani tarinaa koko lailla hänen näkökulmastaan. Aviomies-Mikkohan jämähti jo alussa statistin rooliinsa, ja siihen samaan joutui matkan varrella Ellikin, tahtoen tai tahtomattaan. Vain Olavilla pysyi vapaana ja riippumattomana. Kaunis maalaismaisema ihmisineen toimi hänen näyttämönään, jolle hän astui milloin innokkaana, milloin kiukuttelevana, milloin taas epäilevänä. Ja hänhän oli ainoa, joka lopulta pääsi ahdistavasta tilanteesta pois - kohti uusia elämyksiä!
xx
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
perjantai 21. lokakuuta 2011, 10.16
Aho taisi kirjoittaa Olaviin paljon itseään.
Ellin onnettoman tilanteen kuvaukseen taas lienee vaikuttanut Ahon täyttymätön rakkaus opiskelutoverin äitiin Elisabet Järnefeldtiin. Niin kuin Elisabetin piti pysyä omassa säädyssään, niin piti Ellinkin alistua. Tuohon aikaan ei moni rimpuillut ulkonaisia paineita vastaan.
Ellin onnettoman tilanteen kuvaukseen taas lienee vaikuttanut Ahon täyttymätön rakkaus opiskelutoverin äitiin Elisabet Järnefeldtiin. Niin kuin Elisabetin piti pysyä omassa säädyssään, niin piti Ellinkin alistua. Tuohon aikaan ei moni rimpuillut ulkonaisia paineita vastaan.
Järnefelt
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
perjantai 21. lokakuuta 2011, 10.19
Kirjoitin nimen yllä d:n kanssa.
Pitää olla Järnefelt.
Pitää olla Järnefelt.
Kaunista kieltä
Kirjoittanut:
Nimimerkki Marjakaarina
-
lauantai 22. lokakuuta 2011, 10.38
Täytyy tunnustaa, että en ole lukenut Juhani Ahon teoksia sitten kouluvuosien, jolloin "Rautatiet" oli samanlaista pakkopullaa kuin Kalevalakin. Ei sen ikäinen osanut arvostaa teosta, vaikka opettaja sitä hehkuttikin. Onneksi tartuin nyt tähän lukuideaan sekä Papin tyttäreen ja Papin rouvaan. Miten kaunista kieltä, miten kiiretöntä elämänmenoa. Miksiköhän nuo Olavit ovat tuollaisia naistenmiehiä (vrt. Laulu tulipunaisesta kukasta).Kirjojen maalaisympäristö toi elävästi mieleen omat lapsuuteni maisemat. Myös henkinen ilmapiiri oli silloin vielä aika samanlainen. Elin nuoruuteni 50-luvun lopussa. Olin tunne-elämältäni varsin samanlainen kuin Elli. Tunteita oli vaikea osoittaa ja toisen tunteiden osoituksia vaikea ottaa vastaan. Silloin tuntui siltä, että hän, jota itse halusin, ei halunnut minua, kun taas ihan väärät henkilöt olivat minusta kiinnostuneita. Voin vain kuvitella Ellin avioliiton kaltaista olotilaa. Onneksi silloin ei kuitenkaan ulkopuoliset enää määränneet eivätkä painostaneet avioliittoon miehen kanssa, josta ei välittänyt. Varsin ajatuksia herättävä lukuelämys.
Yhä
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
maanantai 24. lokakuuta 2011, 11.55
Eikö ole mielenkiintoista, miten reippaasti yli sata vuotta sitten kirjoitettu kirja yhä koskettaa! Kaikki 1800-luvun lopun kirjallisuus ei tähän pysty.
Liikenne
Kirjoittanut:
Nimimerkki Uuno
-
perjantai 28. lokakuuta 2011, 11.54
Rautiet-teoksesta tuli mieleen, että Juhani Aho oli myös liikenteenkuvaaja. Rautatie vei maalta uusiin maailmoihin. Papin rouva kiipeää kerta toisensa jälkeen katsomaan sisävesilaivaa, jonka katselu oli hänelle lähes ainoa linkki ulkomaailmaan. Sisävesilaivalla Olavikin tuli ja meni.
lukupiiriläisiä on enemmänkin
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
maanantai 31. lokakuuta 2011, 10.52
Kirjamessuilla tapasin monia, jotka kertoivat huomanneensa Laurin lukupiirin. Ovat lukeneet kommentteja, ovat etsineet käsiinsä Papin rouvan ja tyttären ja iloisesti yllättyneet vanhojen kirjojen tuoreudesta. Kaikki eivät vain tule kommentoineeksi ajatuksiaan kirjallisesti.
Ei se mitään. Hauskaa että kiinnostuneita on! Ehkäpä rohkeus tässä aikaa myöten kasvaa. Ei pidä asettaa itselleen turhan korkeaa rimaa. Lyhyetkin mieleenjuohtumiset saa kertoa.
Ei se mitään. Hauskaa että kiinnostuneita on! Ehkäpä rohkeus tässä aikaa myöten kasvaa. Ei pidä asettaa itselleen turhan korkeaa rimaa. Lyhyetkin mieleenjuohtumiset saa kertoa.
Hyvää keskustelua
Kirjoittanut:
Nimimerkki eevali
-
maanantai 31. lokakuuta 2011, 19.51
Minusta lukupiiri on lähtenyt mukavasti käyntiin: monenlaisia mielipiteitä, ja keskustelunomaisuus syntyy siitä, että yksi kirjoittaa lyhyesti, toinen pitkästi ja hiljaisin seuraa vain toisten repliikkejä hymyellen.
Tytär
Kirjoittanut:
Nimimerkki Pasi P
-
lauantai 05. marraskuuta 2011, 00.47
Kiitos lukupiirin ideasta ja kannustuksesta lukea Ahoa, jota en ollut aiemmin lukenut.
Niin, toisaalta oli hellyttävää lukea tuollaista vanhan ajan elämänkuvausta, mutta toisaalta ärsytti valtavati miksi Elli taipui aina vastoin sitä mitä sisällään oikeasti halusi ja tiedosti. Ympäristön ja varsinkin kodin paine tai vaikutus oli niin voimakas. Kyllä vaan, hienosti Aho sukeltaa nuoren työtön sielunmaisemaan. Jo se kellarin katolla piileskely ja sen tuoma jännitys, ja sitten äidin torut, toi esiin sen, että miksi auktoriteetit hallitsevat meidän elämäämme. Olihan se (vähän) vaarallista sinne katolle kiipeillä, mutta osoittihan se rohkeutta tehdä jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Miksi sellaista paheksutaan? Miksi kaikkien pitää käyttäytyä samalla tavalla? Mielestäni äidin kontrolli, ja isänkin, tyttärestään osoittaa enemmänkin vanhemman heikkoa itsetuntoa kuin aitoa välittämistä. Vahva vanhempi tukee lapsensa sellaisiin tekoihin joihin ei itse nuoruudessaan tai aikuisenakaan yltänyt. Oman lapsen rohkeus ja menestys pitäisi olla vanhempien ylpeydenaihe. Ei se, että kykenee sammuttamaan elämän innostuksen ja kahlitsemaan perinnäisiin kaavoihin.
Muun lukemisen ohella en (vielä) ehtinyt lukemaan Papin rouvaa.
Niin, toisaalta oli hellyttävää lukea tuollaista vanhan ajan elämänkuvausta, mutta toisaalta ärsytti valtavati miksi Elli taipui aina vastoin sitä mitä sisällään oikeasti halusi ja tiedosti. Ympäristön ja varsinkin kodin paine tai vaikutus oli niin voimakas. Kyllä vaan, hienosti Aho sukeltaa nuoren työtön sielunmaisemaan. Jo se kellarin katolla piileskely ja sen tuoma jännitys, ja sitten äidin torut, toi esiin sen, että miksi auktoriteetit hallitsevat meidän elämäämme. Olihan se (vähän) vaarallista sinne katolle kiipeillä, mutta osoittihan se rohkeutta tehdä jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Miksi sellaista paheksutaan? Miksi kaikkien pitää käyttäytyä samalla tavalla? Mielestäni äidin kontrolli, ja isänkin, tyttärestään osoittaa enemmänkin vanhemman heikkoa itsetuntoa kuin aitoa välittämistä. Vahva vanhempi tukee lapsensa sellaisiin tekoihin joihin ei itse nuoruudessaan tai aikuisenakaan yltänyt. Oman lapsen rohkeus ja menestys pitäisi olla vanhempien ylpeydenaihe. Ei se, että kykenee sammuttamaan elämän innostuksen ja kahlitsemaan perinnäisiin kaavoihin.
Muun lukemisen ohella en (vielä) ehtinyt lukemaan Papin rouvaa.
Elli rouvana
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
lauantai 05. marraskuuta 2011, 14.46
Ennen ei taidettu osata lapsia rohkaista. Ellin äidin esikuva lienee Ahon oma äiti, jolta ei myöskään tullut kehuja. Vain jotakin heränneitä koskevaa kirjoitusta äiti oli kommentoinut myönteisesti. Muu oli äidin mielestä turhuutta. Toivottavasti Pasi P. ehdit tutustua Elliin myös Papin rouvana. Tätä myöhempää teostaan Aho ehti kypsytellä vuosia, mikä kyllä näkyy. Kirjallisena neuvonantajana Aholla oli Elisabet Järnefelt, joka oli Ahoa kaksikymmentä kaksi vuotta vanhempi opiskelutovereiden Arvidin ja Eeron äiti. Varmasti tämä suhde auttoi ymmärtämään naisen sielunelämää entistäkin paremmin.
tyttärestä rouvaksi
Kirjoittanut:
Nimimerkki Uuno
-
tiistai 08. marraskuuta 2011, 18.33
Papin rouva on kyllä tytärtä parempi, joten kannattaa lukea sekin kirja.
Samat tyypit
Kirjoittanut:
Nimimerkki Hanni
-
tiistai 08. marraskuuta 2011, 14.13
Tässä keskustelussa on aika paljon ihmetelty, miten Ahon 1800-luvulla kirjoittama teksti on yhä tuoretta ja ajankohtaista. Itse mietin henkilöitä, koska vaikka maailma ja suomalainen yhteiskunta ovat (onneksi!) muuttuneet aika paljon Ahon ajasta, jotenkin samat "ihmistyypit" tuntuvat pysyvän. Kenenpä tuttavapiirissä ei olisi ainakin jotain kiusallista ja tyhmää Mikko-setää, omien unelmiensa uhraajaa Elliä, olavimaista Peter Pania, jonka maailma pyörii estottomasti oman navan ympärillä tai vaikkapa kaikessa ärsyttävyyteen asti menestymään pyrkivää Liinaa? Jotenkin näitä Ahon kirjoja lukiessa tuli sellainen olo, eivätkö ihmiset ikinä muutu.
Niinpä!
Kirjoittanut:
Nimimerkki E. T-nen
-
torstai 10. marraskuuta 2011, 16.35
No tässähän se tuli: tuoreuden tuntu tuleekin siitä, että ihmistyypit ei ole miksikään muuttuneet.
Eivät muutu ihmiset.
Toivotonta?
Eivät muutu ihmiset.
Toivotonta?
Raudanluja rakkaus
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
keskiviikko 16. marraskuuta 2011, 23.48
Kävin katsomassa teatterissa (Avoimet ovet) Juhani Ahon naissuhteista kertovan Raudanlujan rakkauden. Neljän näyttelijän hyvä esitys. Paljosta materiaalista on ohjaaja Heidi Tola saanut aikaan koskettavan esityksen, jota täysi sali intensiivisesti seurasi.
Muuan Naisasialiitto Unionin edustaja tokaisi illan päätteeksi, että ellei jo olisi feministi, nyt kyllä olisi tullut.
Semmoisia tuntoja sai aikaan J. Aho.
Hankkikaa liput!
Muuan Naisasialiitto Unionin edustaja tokaisi illan päätteeksi, että ellei jo olisi feministi, nyt kyllä olisi tullut.
Semmoisia tuntoja sai aikaan J. Aho.
Hankkikaa liput!
eikun
Kirjoittanut:
Nimimerkki Aila A.
-
torstai 17. marraskuuta 2011, 13.01
Nimivirhe: Heini Tola eikä mitään d-kirjainta. Yöllä heräsin ja tiesin kirjoittaneeni väärin.
Papin tytär ja papin rouva
Kirjoittanut:
Nimimerkki Arja O
-
torstai 01. joulukuuta 2011, 23.32
Olen ehtinyt lukea kokonaan vasta Papin tyttären ja kuusi ensimmäistä lukua Papin rouvasta. Minua kiehtoo niissä erityisesti ihmisen tunne-elämän taidokas kuvaaminen. Papin tytärtä en kokenut ollenkaan niin mukaansatempaavaksi kuin Papin rouvaa. Uskonkin lukevani sen paljon nopeammin.
Juhani Ahon käyttämä vanhahtava kieli on myös mielenkiintoista: "Silmä seisottui yhteen kohti katsomaan.." "Hänen vaatteuksensa oli erityisen aistikasta kuosia, yksinkertaista leikkeeltään..."
Juhani Ahon käyttämä vanhahtava kieli on myös mielenkiintoista: "Silmä seisottui yhteen kohti katsomaan.." "Hänen vaatteuksensa oli erityisen aistikasta kuosia, yksinkertaista leikkeeltään..."
Juhani Aho: Papin tytär ja Papin rouva
Tähän hämäännyksen usvaiseen tilaan läjähti Juhani Ahon Papin tytär ja rouva. Löysin kirjat (aivan Ailan tapaan) kotini kirjahyllystä Ahon koottujen kahdesta ensimmäisestä osasta. Rupesin lukemaan niitä, koska olin jo lukenut kaikki kotini sekä Puistolan kirjaston lasten ja nuorten kirjat. Nyt oli aika siirtyä aikuisten kirjallisuuteen. Kotona sain lukea mitä kirjoja vain, mutta kirjastotädille tarvitsin vanhempien luvan lainata aikuisten kirjoja.
Elämässäni on useinkin sattunut, että käsiini on suorastaan väkisin lennähtänyt kirja, joka on tarpeen ja tärkeä siinä elämäntilanteessa. Nämä Ahon kirjat ovat juuri sellaisia.
Oikeastaan olen pitänyt niitä yhtenä kirjana, vaikka ne on kirjoitettu eri aikaan ja eri tyylilläkin. Ne ovat kuitenkin Ellin tarina, yhden ihmisen, yhden sielun kehityspolku.
Näiden kirjojen juonella ja tapahtumilla ei ollut minulle mitään merkitystä; uin ja upposin vain niiden tunnelmaan. Rakastin Juhani Ahon luonnonkuvauksia, kauniita sanoja, jotka veivät minut
hiljaisuuteen ja antoivat minulle luvan haaveiluun ja päiväunielämään.
Toisen kerran luin nämä kirjat noin kymmenen vuotta myöhemmin. Vaikuttivat ne unelmoivaan mieleeni silloinkin, mutta luin ne ennen kaikkea kauniin suomen kielen takia. Aivan tahallani jätin ne lukematta nyt, sillä halusin kertoa menneisyyden herkät muistumat.
Tämän jälkeen aion tarttua niihin ja tunnustella, vieläkö löydän sisältäni sirun pientä runotyttöä vai olenko vain kylmän analyyttinen kriitikko.