Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Muriel Barbery
Siilin eleganssi
Gummerus 2011 (pokkariversio)

Alkuteos L´Élégance du hérisson ilmestyi 2006.

Laurin kirjapiirissä luetaan uutuuskirjojen jälkeen pokkari, Siilin eleganssi. Muuan kirjasta vaikuttunut lukija sitä suositteli, joten miksipä ei. Pokkarit ovat sitä paitsi edullisia, jos kirjaa ei satu saamaan kirjastosta.

Pariisilaisen kerrostalon ovenvartija, 54-vuotias leskirouva Renée Michel, elää kaksoiselämää. Hän esittää sivistymätöntä, velttoa ja homssuista, ”tavallista ovenvartijaa”. Todellisuudessa hän rakastaa musiikkia ja taidetta, ja on myös lukenut valtavasti ja monenlaista. Hän on sivistyneempi kuin talon mukahienot rikkaat asukkaat.

Pariisissa ei nyt kertakaikkiaan näytä olevan sopivaa, että ihmiset poikkeavat säädystään. Niinpä leskirouva ei halua järkyttää ketään paljastamalla todellista itseään. Hän pyrkii tietoisesti asettumaan ennakko-oletuksiin.

Näin on ollut 27 vuotta ja olisi ollut pitempäänkin, mutta taloon muuttaa elokuvaohjaaja Kakuro Ozu. Tarkkanäköinen japanilainen näkee siilin eleganssin. Ei tarvita juuri muuta kuin tahaton kirjallinen sitaatti. Leskirouvan hätkähdys paljastaa, että lause on tuttu. Ja kun vielä leskirouvan lihavan kissan  nimi Leo. Kuten Leo Tolstoi.

Talossa asuu myös 12-vuotias pieni älykkö, joka on päättänyt tehdä itsemurhan 13-vuotispäivänään. Pahaksi onneksi hän on kiinnostunut japanilaisuudesta.
Renée Michelin elämä muuttuu, ja niin muuttuu Palomankin.

Voisiko tarina olla Suomesta?  Ei. Suomalainen yhteiskunta on demokraattisempi kuin Ranskan. Opinhaluiset ovat voineet käydä kouluja riippumatta varallisuudesta. Eikä meillä voi vaatteista päätellä minkälainen ihminen niissä asuu.

Kirjan oletus Ranskan malliin taitaa olla, että kouluja käynyt on hyvässä ammatissa ja siksi varakas, mikä näkyy sekä käytöksessä että pukeutumisessa. Näin ei ole meillä.

Tiedän muutaman hyvässä ammatissa olevan, paljon lukeneen, viisaan ja monta kieltä taitavan suomalaisen miehen, joilla takin helma on ratkennut, solmiolle on tullut ruokatahra ja tukka on yön jäljiltä kuin Juhani Jukolalla. Sydämen sivistystäkin heillä on, mutta ei sekään päälle näy. Heidän eleganssinsa löytyy vasta, kun heihin tutustuu paremmin.

Suomessa on myös niitä maistereita, joiden vuoksi eräiden firmojen työpaikkahaastatteluun kuuluu ruokailu hakijan kanssa. On nimittäin huomattu, että kaikkia papereilla päteviä ehdokkaita ei voi lähettää edustamaan firmaa ulkomaille, kun suomalainen ei osaa edes pöytätapoja, saati muita kohteliaisuuden alkeita.
Onko tässä kysymys käänteisestä siiliydestä?  Koulutus antaisi olettaa sivistystä, jota ei sitten olekaan.

Mielenkiintoinen kirja, vaikka ovenvartijarouvan lukeneisuuden rinnalla tuntee itsensä ihan pösilöksi.