Sivun toiminnot
Kari Hotakainen: Jumalan sana
Kari Hotakainen: Jumalan sana
Kustannusosakeyhtiö Siltala 2011
”Ei Jumala ole juuriharja, joka jynssää pois kaikki synnit. Ei Saatana näitä mokia tee, se uistelee tyytyväisenä Tenolla. Aivan itse saadaan aikaan kaikki. Julkisten menojen leikkaukset, veronkevennykset ja ostovoiman vahveneminen. Julkinen törsäys, verojen nosto, ostovoiman heikkeneminen. Päätökset tehdään täällä, johtopäätökset taivaassa.”
Lainaus Jukka Hopeaniemen puheesta, joka jäi pitämättä.
Hotakaisen uusin ilmestyi jo elokuussa. Siitä on jo sen verran, että kirja on pääpiirteissään tuttu niillekin kirjallisuuden ystäville, jotka ehtivät lukea vain kirja-arvioita.
Konserninjohtaja Jukka Hopeaniemi tulee eläkkeellä olevan autonkuljettajansa Armas Kallion kyydissä Lapista läpi yön. Tavoitteena on television varhaisaamun suora lähetys. Matkalla kuunnellaan Bob Dylania ja Hopeaniemen isän Uljaksen ”Ukon” väliin sekavaa mutta jonkinlaiseksi testamentiksi tarkoittamaa puhetta c-kaseltilta. Autolla Lapista tullaan, koska Islannissa purkautunut tulivuori estää lentämisen.
Kirjan tapahtumien puitteet ovat niukat, sisäistä tapahtumista riittää sitäkin enemmän. Kieli on niin hotakaismaista että nauru pääsee silloinkin kun asia ei huvita yhtään. Eikä haittaa, että kaikkien Hotakaisen henkilöiden puhe on samaa niukkaa, kuivakkaa ja kärjistävää. Niin se Hotakainen aina kirjoittaa.
Jaguarin takapenkillä on teemana raha. Käsitellyiksi tulevat rikkaus ja köyhyys, verot ja sosiaaliturva; sijoittaminen ja rahapelit, konsernit ja fuusiot; markkinatalous ja kapitalismi.
Hotakainen on kirjaansa varten haastatellut puolisentusinaa yritysjohtajaa. Näiden kanssa on puhuttu työn vaatimuksista ja vaikeuksista, yksityiselämästä ja sen puutteesta ja kuinka työelämä on viime vuosien aikana muuttunut ja mitä se on johtamiseen ja johtajaan vaikuttanut.
Kun Hotakainen panee Hopeaniemen analysoimaan rahan liikkeitä, taustalla on siis tiukkaa faktaa eikä pelkää humanistin mielikuvitusta. Niinpä kirja käynee myöhemmin tosipohjaiseksi aikansa kuvaksi, niin kaunokirjallisuutta kuin onkin.
”Tuuli on yhtä kuin markkinat. Niiden suuntaa haistele. Vaikka kerran haistaisit oikein, älä luota nenääsi ikuisesti. Ei tuuli ole mikään järjestelmä, jolla on viisivuotissuunnitelma. Tuuli heiluttaa lintuja, viirejä, ulstereita. Sitten se vaihtaa suuntaa. Nyt se heivaa koko voimallaan kivitaloja paikaltaan, laskee niiden hintaa. Repäise seteli ajoissa seinästä. Mikä on ajoissa? Ei ole kelloa mistä katsoa.”
Autoa ohjaa Armas, jolla on omat mietteensä ja huoli peliriippuvaisesta tyttärestä Saarasta.
”Sanovat maailman pienentyneen tieto- ja lentotekniikan ansiosta, ovat tulleet köyhät maat kosketusetäisyydelle, käy riisto helposti hiirtä klikkaamalla. Ja lähelle on tullut myös kaikki hyvä, saa netin avaruudesta tilata tapettikankaita ja mitä ikinä mieleen tulee, sitähän se Saarakin aina tekee, klikkaa, ostaa, klikkaa, ei ole ostoskori koskaan tyhjä.”
Kun kirjan nimi on Jumalan sana, voi olettaa, että nimen lisäksi jotain muutakin raamatullista on odotettavissa. Se joka ei Raamattua tunne, ei ehkä mitään erityistä huomaa. Se jolla on silmät nähdä, näkee. Hotakainen on Raamattunsa lukenut ja osaa sieltäkin ammentaa.
Onhan kirjan henkilökunnassa vielä televisiotoimittaja Leena Kontiolahti, joka saa aikaan merkillisiä asioita. Aihetta tulee myös mediakritiikkiin.
Hotakaisen Ihmisen osa oli hyvä kirja, niin on myös Jumalan sana.
Vai mitä mieltä olette?
Ei käy kateeks
mediakritiikistä
Dylanista, rahasta ja vapaudesta
Jos rupeaisi keräämään kirjasta osuvia ja omintakeisia lausahduksia, irtoviisauksia? Esimerkiksi tällaista evankeliumia: "Pääasia ei ole usko, vaan halu uskoa. Tärkeää ei ole se, jaksaako kantaa toisen taakkaa, vaan haluaako kantaa." Entäs tämä, ihan silkkaa psalmia: "Mutta ei aika kuole, se kuluu, vääntelehtii ja vaikeroi, mutta pysyy pystyssä vaikka kaikki elollinen sen vierestä kaatuu pitkin pituuttaan." Tai tämä, joka liittyy gospelmusiikkiin: "Hävettää istua Jaguarin nahkapenkillä ja kuunnella kun alistetut kaipaavat taivaaseen."
Ai niin, Hotakainen kuvaa akrobaattisen taitavasti musiikkia (Coltranea, Dylania).
lisää irtoviisauksia
Mutta mitä tarkoittaa ”niin kuin nyrkkeilyssä tärkeintä on jalat, niin totuudessa tärkeintä on valhe, ilman sitä totuus on vain tuulessa leijuva käsite, hiekanjyvä”?
Kätilö seuraavana
Löytämisen riemusta sekaisin!
Hotakainen teki sen taas: Jumalan sanassa on niin paljon ajattelemista jokaisella sivulla, että siinä riittää setvimistä pitkiksi tuumaustuokioiksi.
Kirjan aiheesta ei luulisi romaaniin kummoistakaan tarinaa syntyvän. Mitä järkeä on kirjoittaa markkinavoimista ja kapitalismista ja äijästä, joka torkkuu ja mumisee auton takapenkillä koko pitkän yön, halki pitkän Suomen? Mitään ei oikeastaan tapahdu, vaikka toisaalta tapahtuu kaikki. Julkikuvan tapahtumattomuus kätkee sisäänsä voimakkaan imun, jonka vauhti kiihtyy loppua kohti niin, että ennen kuin rysähtää viimeiselle sivulle on pidettävä lujasti huivistaan kiinni.
Jumalan sana vilisee sekä selkeitä että arvoituksellisia kiteytettyjä ajatelmia, joita kannattaa opetella ulkoa ja ripotella niitä keskusteluihin. Kyllä älykön maine niillä kirkastuu. Sellaisen ristiriitaisen oivalluksen minäkin tähän lainaan: ”Tunteet ovat usein niin kovia, että järjellä ei saa niihin edes naarmua. Tunteista puhutaan pehmeitä, vaikka ne ovat kovaa ydintä.”
Ja sitten harkitsen, vieläkö minun on luettava tämä kirja kolmannen kerran.
Vähän samaa mieltä ja ei kuitenkaan
Ainakin kirja onnistui herättämään ajatuksia maailmanmenon älyttömyydestä. Köyhien edelmä pyörii rahapelien ympärille, ja rikkaille koko elämä on vain peliä, jossa on tarkoitus hankkia mahdollisimman paljon rahaa. Aika raadollista, eikä ehkä sellainen asia josta olisi kaikkein kivointa lukea romaanissa.
Kaikki henkilöt olivat paitsi aika littanoita, myös jotenkin säälittäviä - tässä tarinassa ei oikein ole sankareita, jopa uskollinen Armas on hönö, joka ei ymmärrä mitään. Senkin takia loppuratkaisu jotenkin ilahdutti. Voisiko joku tehdä noin vaikka oikeassa elämässä?
Kaiken kaikkiaan aika raadollinen ja runollinen romaani.
Jumalan sana
Tuli mieleen, että kapitalismi on muuttunut, ja muuttuu yhä, entistä kasvottomammaksi, vaikka media muuta hinkuisi. Lukiessa mieleen palasi myös John Simonin kirja Koneen ruhtinas ja Pekka Herlin. Että aika naimisissa suuryritysten johtajat ovat ainakin olleet tehtävänsä kanssa. Ei käy kateeksi. Mitä nyt vähän.