Keskustelu
Päätöksistä voi valittaa
Takaisin keskustelupalstan etusivulleAiheeseen on tällä hetkellä 2 vastausta.
Vs: Päätöksistä voi valittaa
Vantaan Laurin viime numerossa vastailtiin valitusmahdollisuuksiin seurakunnallisessa päätöksenteossa. Se ei aina suju esitetyllä tavalla. Seuramme on ollut Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymien vuokralaisena yli 40 vuotta ja uuden vuokrasopimuksen solmiminen oli edessä. Vanha sopimus edellytti, että uudet vuokraehdot piti ilmoittaa seuralle 2 vuotta ennen vuokra-ajan umpeutumista. Näin tehtiinkin, se että vuokramme on noussut n. 15-kertaiseksi sopimuksen alkuajoista on oma tarinansa. Uusi vuokrasopimus, jonka piti pohjautua kirkkoneuvoston hyväksymiin ehtoihin tuottikin sitten yllätyksen. Sopimusta esittelevä virkamies oli lisäänyt uuteen sopimukseen 25000 € vakuuden ja aikaistanut vuokranmaksua vuodella, ts. kahden vuoden vuokra tuli samana vuonna maksettavaksi. Kun seura ilmoitti, ettei se voi tällaista sopimusta hyväksyä, meille ilmoitettiin maan siirtyvän muuhun käyttöön, jollei sopimukseen suostuta.Seura ilmoitti kantansa kirkkoneuvostolle, joka kuitenkin päätti asian esittelijän laatiman sopimuksen mukaisesti. Päätös ei sisältänyt valitusoikeutta. Päätöstä seuranneessa kirjeenvaihdossa kävi ilmi, että valituslupa olisi pitänyt myöntää ja meitä kehoitettiin tekemään sellainen. Toimme samat sopimusrikkomukset uudelleen esiin, mutta kirkkoneuvosto ei muuttanut kantaansa. Perusteluna oli, ettei mukään ollut muuttunut edellisestä päätöksenteosta. Ei ollutkaan, virheet olisi pitänyt korjata jo alkuperäisessä käsittelyssä. Päätös sisälsi nyt valitusoikeuden, mutta taas samalle elimelle, joka olisi käsitellyt asiaa jo kolmannen kerran. Nythän valitusosoitteen olisi pitänyt olla kirkollinen hallinto-oikeus.
Olen yrittänyt saada vastausta päättäjiltä, ts. kirkkoneuvoston puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajalta, miten he voivat johtaa tällaista päätöksentekoa, mutta vastausta ei ole tullut. Ainoa puheenjohtajalta saatu kommentti on ollut se, että hän luottaa esittelevien virkamiesten asiantuntemukseen. Mikähän tämän tällaisen toimielimen tehtävä oikein on?
Vs: Päätöksistä voi valittaa
Olen usean kerran vastannut perusteellisesti viime vuosien aikana oheisen kirjoituksen lähettäjälle hänen lukuisiin yhteydenottoihinsa. Olen selvittänyt asian taustat moneen kertaan asian esittelijän sekä yhtymämme lakimiehen kanssa. Olen viimeisessä viestissäni kirjoittajalle ilmoittanut, että katson asian osaltamme loppuunkäsitellyksi ja etten enää vastaisi tässä asiassa lähetettyihin viesteihin. Tehtäköön tämä nyt kuitenkin vielä kerran: Päätöksistä valittaminen ja oikaisun pyytäminen on äärettömän tärkeä kirkkolain takaama oikeus, mutta joskus senkin on päätyttävä; ainakin silloin kun asia on perinpohjin tutkittu ja selvitettu.
Kari Pekka Kinnunen, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja.
Nimimerkki "Hyvä tietää" (VL 18.2.) kysyi, voiko seurakunnan eri elimissä tehdyistä päätöksistä valittaa. Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksestä voi tehdä "kirkollisvalituksen". Perusteita ovat seuraavat : 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa ja 3) päätös on muutoin lainvastainen. Valituksen voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Valittajan ei tarvitse olla näissä tapauksissa seurakunnan jäsen.
…
Siirry artikkeliin: Päätöksistä voi valittaa