Sivun toiminnot

Toisillensa valitut

Bapurao ja Pallavi Kadam elävät onnellisessa järjestetyssä avioliitossa.

Ahaa, tuolta minun tuleva puolisoni näyttää.

Pallavi ja Bapurao Kadamille oli selvää jo ensi tapaamisella, että he menisivät naimisiin. Kyse ei kuitenkaan ollut salamarakastumisesta vaan vanhempien tarkoin punnitsemasta päätöksestä.

Kumpikin oli oikein tyytyväinen vanhempiensa valintaan.

— Pallavi on samanlainen kuin perheenjäsenensä, rauhallinen, Baburao kehuu vaimoaan ja luo tähän hellän katseen.

— Äiti kyllä tuntee tyttärensä ja tietää, millaisen miehen tämä tarvitsee, Pallavi kiittää.

Pariskunnan nelivuotias tytär Aditi rientää väliin esittelemään koiraa, jonka on askarrellut päiväkodissa.

Appi salapoliisina

Myyrmäessä asuvat Kadamit ovat kotoisin Intiasta, Mumbaista. Kihlautumista edeltää siellä perinteisesti kuukausien salapoliisityö ja useat treffit. Niillä eivät tosin useinkaan kohtaa nuoripari itse vaan heidän sukulaisensa.

— Nämä tarkkailevat treffeillä toisiaan, sillä millainen on perhe, sellainen on lapsi. Lisäksi morsiamen isä käy vakoilemassa, millainen koti ja koulutus nuorella miehellä on ja onko hän saanut potkuja töistä, Bapurao kertoo.

Avioliittoa puuhaavia perheitä palvelevat Intiassa aviopuolisonvälitystoimistot. Niiden markkinoilla kovinta valuuttaa on koulutus. Se määrittää yhteiskunnallisen aseman valtavien elintasoerojen maassa.

— On tavallista, että ihmiset hakevat kumppania, jolla on saman alan koulutus. Lääkäri haluaa naimisiin toisen lääkärin kanssa, Pallavi selittää.

Tämä ei tosin päde Kadameihin, sillä Bapurao suunnittelee työkseen rakennuksia ja Pallavi on opetusalalla.

Viimeisen sanan sanoi heidänkin kohdallaan astrologi, joka varmisti heidän horoskooppiensa yhteensopivuuden tähdistä.

Tee-se-itse-avioliitto netistä

Tietokone on yhä tärkeämpi työkalu nykyaikaiselle aviopuolisonvälitystoimistolle.

Intialaiset kumppaninhakukoneet ovat tehokkaita. Niihin syötetään, saako kumppani esimerkiksi käyttää alkoholia tai syödä lihaa, kuinka painava hän saa olla ja onko kastilla väliä. Tietokone pyörittää myös horoskooppien yhteensopivuuslaskuria.

Naimaikäisten nuorten vanhemmatkin ovat tarttuneet tietokoneajan mahdollisuuksiin.

— Espoossa asuva naimaton ystävämme saa jatkuvasti perheeltään Intiasta linkkejä sopivien tyttöjen profiileihin puolisonhakupalvelussa. Ystävämme puhuu tyttöjen kanssa puhelimessa, ja kun mukavan oloinen tyttö löytyy, hän antaa vanhemmilleen luvan mennä käymään tytön kotiin, Pallavi kertoo.

Yhä useampi intialainen etsii kuitenkin netistä kumppanin itse ilman välikäsiä. Bapuraon mukaan nyky-Intiassa jo 40 prosenttia avioliitoista perustuu esiaviolliseen rakastumiseen eikä sukulaisten vaivannäköön.

— Ystävättäreni laittoi nettiin tiedot itsestään, ja löysi 10–15 sopivaa sulhasta, Pallavi toteaa.

Riskien minimointia

Kadamit eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että kumppania kannattaisi etsiä omin päin.

— Kun poika etsii tyttöä, hän ajattelee helposti vain ulkonäköä, Baburao epäilee.

Pallavi on huolissaan siitä, antavatko nettiheilat itsestään totuudenmukaisen kuvan. Ja entäpä jos lempi leimahtaa ennen kuin tärkeimmät yhteensopivuusseikat on kunnolla selvitetty?

— Olen seurannut, millaista joidenkin itse kumppaninsa löytäneitten kavereiden rakkaus on. He haluavat erota ja palata yhteen, erota ja palata yhteen, Pallavi ihmettelee.

— Jos järjestetyssä avioliitossa tulee ongelmia, vanhemmat auttavat selvittämään ne. Jos löytää kumppanin itse, vastuukin on itsellä, Pallavi jatkaa.

Kadamit ovat kotiutuneet Suomeen hyvin viidessä vuodessa. Kielikään ei enää ole vieras. Mitäpä jos Aditi-tytär eräänä päivänä tuo kotiin suomalaisen poikaystävän?

Pallavi ja Bapurao hymyilevät.

— Sitten meidän täytyy vain hyväksyä se.

— Emmehän me voi edes kuvitella, millä tavoin ihmiset etsivät elämänkumppania sitten, kun Aditi tulee siihen ikään.

Ystävänpäivää, joka on perinteisesti myös rakastavaisten päivä, vietetään ti 14.2.

Natalia Kisnanen
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...