Sivun toiminnot

Kohtaamisia

valaa-3-1-12-_page_10_image_0001.jpg

Ensi sunnuntai on 4. sunnuntai loppiaisesta. Sen aihe on Jeesus auttaa hädässä. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 107:1–2, 23–31, 1. Kun. 17:1–6, Hepr. 11:23–27 ja Joh. 6:16–21.

Kun he olivat soutaneet kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen stadionmitan verran, he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. He pelästyivät. Mutta Jeesus sanoi: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.”

Joh.6:19–20

Opetuslasten hätään on helppo samaistua. He olivat veneessä keskellä järveä aaltojen raivotessa vaahtopäinä. Oli pimeä eikä Jeesus ollut heidän seurassaan. Ahdingon pyörteissä he vielä luulivat näkevänsä aaveen. He eivät tunnistaneet Jeesusta. Vasta Jeesuksen rauhoittavat sanat poistivat pelon. Matkallaan opetuslapset kohtasivat Jeesuksen ennennäkemättömällä tavalla.

Ajattelen omaa matkaani tähän päivään asti. Neljä vuosikymmentä kanttorina päättyi vuoden vaihtuessa. Jouluna olin jo lomalla. Joulun ajattomuus ja rauha kantoivat uuteen vaiheeseen. Joulukuusikin sai viipyä tavallista pitempään. Läksiäisjuhlassa oli haikeutta ja iloa, lämpöä ja ystävyyttä. Kiitän kaikista kohtaamisista vuosien varrella. Elämän kaikki sävellajit olivat niissä mukana. Nyt on aika oivaltaa, että elämä on tässä ja nyt, ei joskus jossain muualla.

Meille kaikille voi käydä niin kuin opetuslapsille myrskyn kourissa. Elämän mutkaisissa käänteissä emme tunnista Jeesusta. Pelko saa vallan. Virressä on toivon viesti: ”Oi kiitos, Herra väkevä, kun lohdutat nyt meitä ja äänes kuuluu keskellä myrskynkin säveleitä.” Tuttu ääni tuo turvan.

Kristiina Nurmi
Hakunilan seurakunnan kanttori
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...