Työtoverini professori Martti Nissinen puhui otsikolla ”Joulu ennen joulua” uudessa Musiikkitalossa. Hän kertoi, milloin kristikunta on alkanut viettää joulua ja miten joulun päivämääräksi vakiintui joulukuun 25. päivä, roomalaisten Voittamattoman Auringon päivä. Jeesuksen alkuperäisen syntymäpäivän ajankohtaa, ei edes vuotta tai vuodenaikaa tiedetä. Syntymä sinänsä on kuitenkin varma.

Kristillisistä juhlista vanhin on pääsiäinen ja sen päivämäärä tiedetään tarkkaan, koska se on sama kuin juutalaisten pääsiäisen ajankohta. Joulun paikaksi talvipäivän seisauksen jälkeiset päivät sopivat hyvin. Vuoden pimein päivä on juuri ohitettu. Valo alkaa taas voittaa. Tämä sopii hyvin myös joulun sanoman symboliikkaan: ”Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon” (Jes. 9:1).

Minut ilmaisu ”joulu ennen joulua” johdatti ajattelemaan joulun odotusta ja jouluvalmisteluja. Minusta joulu on vahvasti läsnä jo ensimmäisen adventin Hoosianna-hymnistä alkaen.

Hyvin voimakkaasti joulu on läsnä joululauluissa. Niiden myötä tulevat mieleemme lapsuuden joulut. Ne kimmeltävät kuin kultareunaiset joulukortit. Monet jouluperinteemme juontavat juurensa lapsuuden kodistamme. Sanotaan, että lapsuuden merkitys jokaisen ihmisen elämässä on suuri. Itse sanoisin, että se on vieläkin suurempi.

Joulun alusviikkoina kaikki läheisemme, menneet ja nykyiset sukupolvet, sukulaiset ja ystävät lähellä ja kaukana ovat monella tavoin mielessämme. Otamme heidät jouluumme kirjoittamalla heille kortin tai kutsumalla jouluaterialle tai hankkimalla lahjan. Kaipaamme poisnukkuneita. Muistamme köyhiä, yksinäisiä ja nälkäänäkeviä.

Joulu on mitä syvimmin kristillinen juhla. Jumala antaa lahjaksi armon, anteeksiannon ja pelastuksen. Jouluvalmisteluissamme toteutamme syvimmältään joulun suurta sanomaa. Osoitamme rakkautta, annamme omastamme ja rakennamme rauhaa ja yhteisymmärrystä. Vaikka ulkona on pimeää, meidän sisällämme pimeys, pahuus ja ilkeys väistyvät syrjään valon, ilon ja rakkauden tieltä. Joulu ennen joulua on enemmän kuin puoli juhlaa.