Sivun toiminnot

Työn parkitsemat kädet

Katselin kastejuhlassa vanhaa miestä, joka piteli pientä lapsenlastaan käsissään. Työn parkitsemat kädet kannattelivat hellävaroin pientä päätä ja heiveröistä niskaa. Kasvojen uurteissa kimalteli kyyneliä, suu suli hymyyn. Silmistä näki, että hetki oli miehelle harras.

Tiedän, että noissa käsissä on rauta monesti taittunut. Saatetaan häntä kuulemma vieläkin hakea apuun, kun nuoremmat joutuvat pulaan jonkin raskaan metsäkoneen kanssa. Mutta hellemmin lasta ei voinut kääntää kainaloon, kun miehen toinen käsi laskeutui silittämään jaloissa pyörivän vähän isomman lapsen päätä.

En tiedä, millainen isä hän on ollut omille lapsilleen. Nyt hänellä ainakin on sydämessään tilaa lapselle eikä kiire mihinkään.

Isoisäksi ei vain tulla, siihen kasvetaan. Siinä vaiheessa elämää voi jo nähdä, ettei tarvitse läheskään kaikkea sitä, mitä on halunnut, eikä niin kovasti tarvitse pelätä sitä, mitä kaikkea voi menettää. Voi ennemmin ottaa vastaan sen, mitä elämä vielä tuo, ja välittää jotain siitä, mitä on saanut ja mitä on toivonut. Voi antaa jotain siitäkin, mistä on pitänyt luopua. Parhaimmillaan isovanhemmilla on tilaa lapselle ja lapset vaistoavat sen.

Hengellisessä matkassa on kyse jostakin samankaltaisesta. Siinä ei ole aina niinkään olennaista uuden oppiminen ja hallinta kuin poisoppiminen, hallinnasta luopuminen, irtipäästäminen, sisäisen tilan avartuminen, sille avautuminen, mikä todella on tärkeää. Tärkeintä ei ole oman elämän varjeleminen vaan uuden siunaaminen.

Lauri Maarala
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...