Runsas viikko sitten upotin itseni jääkylmään tunturipuroon. Saunaan takaisin hölkätessä hiukset jäätyivät päähän kiinni. Kun viimein luovuin löylyn sylistä, jäin suu auki katsomaan koko taivaan kannen mittaiseksi levinneitä revontulia, vihreästä aina punaisen sävyihin. Se hetki hektisen syksyn keskellä pysäytti.

Pian hetki oli ohi ja aivot alkoivat tuottaa normaalia tekemättömien töiden listaa. Sama sattumageneraattori nosti mieleen Jaakko Heinimäen vanhan pohdiskelun siitä, jos suomalaiset olisivat luvattu kansa ja Jeesus olisi syntynyt pohjolassa. Silloin hänen viimeistä iltaansa muisteltaisiin maailman kirkoissa ilkosillaan pienet vihdat käsissä. Teologit ja muut hurskaustuntijat sitten kiistelisivät siitä, mistä oksista ja miten vihta olisi koottava, jotta sakramentti voitaisiin viettää aidosti.

Kovasti tosissaan tämä kristittyjen lauma kuvittelee tietävänsä Luojansa ajatukset, ainakin jos eksyy erilaisille kristillisille keskustelupalstoille. On monenlaista oikeassa olemisen pakkoa, tuliset kivet lentelevät ja luopiokirkon eksyttäjiä lähetetään tuon tuosta tuliseen järveen.

Jos keskustelupalstat olisivat kirkon koko kuva, en ole varma, voisinko toimia pappina.

Sunnuntaina Korson joulupolku oli muuttanut Ankkalammen ympäristön satumaisemaksi: sadat ihmiset kiersivät pimeää ulkotulin ja kynttilöin kaunistettua puistoa, kuuntelivat jouluevankeliumia ja tiernapoikia, ihmettelivät lampaita ja joivat nokikahveja. Eikä siellä mittailtu toisten uskon määrää ja laatua.

Tämä on sitä oudosti siunattua joukkoa, seurakunta, jonka takia haluan ja kykenen jatkamaan pappina.

Jumalan holtiton armo on tarkoitettu kaikille maailman ihmisille. Kirkko on ihmisoikeusliike, armon asialla oleva vallankumouksellinen toimija, joka muistuttaa kerta kerran perään, että Jumalalle ei tarvitse kelvata. Sinut on hyväksytty, sinut on lunastettu.

Vierustoveria ei tarvitse mitata eikä punnita, samassa pyhiinvaeltajien laumassa mennään. Välillä hapuilemme pimeässä yksin kynttilä kädessä, mutta välillä toisten kristittyjen kanssa tuomme pienet tuikkumme yhteen. Ei meidän tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä — eikä olla yksin etsimässä.