Olen asustellut viime kuukauden Ruotsissa. Elämä kuningaskunnassa on melkein kuin kotona. Mutta ei ihan. Tuttuja ja turvallisia asioita on paljon. Metsää riittää silmänkantamattomiin. Havupuita. Illat pimenevät yhtä aikaisin kuin Helsingin niemelläkin ja ostari on ostari täälläkin. Ruokaostosten teko ICA:ssa ei eroa paljon S-marketin tai K-marketin kauppakokemuksista. Samannäköiset hyllyt, samalta näyttävät pakkaukset. Vain kruunut pitää muistaa muuttaa mielessä euroiksi.

Myös televisio, tuo nyky-yhteiskunnan peili, kertoo tuttuja asioita. Nauramme samoille amerikkalaisille tilannekomedioille ja katsomme samoja mainoksia illat pitkät. Jotain omaakin ruotsalaisilla sentään on. Täkäläisten kehittämässä ohjelmaformaatissa vihainen puuseppä, viikingin näköinen ja kokoinen mies, pistää talonrakentajien parisuhteet järjestykseen ja kodin kuntoon. (Odotan pohjalaista versiota Suomen televisioon.) Myös visailuja ja kisailuja riittää kanavien täydeltä. Doopidoo, kuten paikalliset sanovat.

Erojakin on. Ainakin tällä Ruotsin sydämessä, kahden tunnin junamatkan päässä Tukholman sykkeestä, voi vielä törmätä sellaiseen asiaan kuin solidaarisuus. Kuulostaako hämärästi tutulta? 2010-luvulla se tarkoittaa täällä edelleen sitä, että kaikkia, jotka tarvitsevat apua, autetaan.

Arjessa solidaarisuus näkyy siten, että ankean lähiökorttelin rumassa kerrostalossa ihmiset tervehtivät toisiaan. Ohuesti, mutta kuitenkin. Työpaikallani yliopistossa juodaan joka aamu- ja iltapäivä kaffeet eli fikataan yhdessä ja keskiviikkoisin eri oppiaineiden väki tuo vuorollaan kunnon särpimet. Tuoretta leipää, leikkeleitä, pullaa ja kakkua. Tarjoilu pelaa talkoilla ja vuorotellen. Tupa täyttyy puheensorinasta. Lounaalla naapuripöydässä kajautetaan raikuvasti syntymäpäiväonnittelulaulu.

Aika edullisia tapoja kohottaa työhyvinvointia, kuten meikäläiset viranomaiset asian ilmaisisivat. Kannattaa ilman muuta harkita, jos konsultit on jo kokeiltu.

Hyvää tarkoittavat naapurit voivat ajoittain äityä hiukan holhoaviksi. ”Aika hyvin hän ymmärtää ruotsia”, totesi kollega toiselle, kun seisoin siinä vieressä. Joskus sitä toivoisi, että historian ja nykypäivän välillä olisi hiukan syvempi kuilu.

Että hyvää tahtoa vaan kaikille!