Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Luuk. 19:40

Valtaapitävien suurena haasteena on ajautuminen liian kauas hallittavista ja siten äänen kantaman ulkopuolelle. Siksi heille on usein ollut vaikea hyväksyä sellaisia hahmoja, jotka kuulevat kaikkein heikoimpia ja ottavat vastaan heidän kiitoksensa.

Kirkkovuoden taitekohdassa juhlitaan Kristuksen kuninkuutta kahdessa mielessä: tuomiosunnuntaina hän oli kuningas, joka jakoi oikeutta, adventtina nöyrä ja hiljainen aasilla ratsastaja.

Tuomarin toimeaan hän Raamatun mukaan hoitaa vasta aikojen lopulla. Siihen asti — meidän onneksemme — saamme kääntyä ihmisten tasolle laskeutuvan ja meidän raadollisuuteemme osallistuvan hallitsijan puoleen.

Jeesuksen ratsastaessa aasillaan ihmiset ilmaisevat riemunsa ja kiitollisuutensa ennen kaikkea Jumalalle. Niinpä Luukkaan mukaan kivien mahdollinen huuto liittyisi Jumalan tekoihin, hyvään kuninkaaseen ja taivaalliseen rauhaan.

Voisimmepa me riemuita täysin rinnoin kaikista hyvistä päätöksistä, vaikka ne eivät syntyisikään meidän ehdotuksestamme tai meidän ryhmämme ajamana. Silloin on mahdollista, että syntyy ennenkokematonta, jotain, joka on kestävää ja hyvää kaikille.