Kirkon on vaikea puhua rahasta. Jos samassa lauseessa esiintyvät sanat Jeesus ja raha, kuulija useimmiten joko kiusaantuu tai leimaa koko jutun tekopyhäksi jeesusteluksi. Kaikki tietävät, että lähimmäisenrakkaus vaatii meiltä enemmän kuin tällä hetkellä teemme. Kyseessä on eräänlainen itsepetos, jonka jesuiitta John Haughey tiivisti osuvasti näin: ”Luemme evankeliumeja ikään kuin meillä ei olisi lainkaan rahaa, ja käytämme rahaa ikään kuin emme tietäisi evankeliumeista”.

Raha on tavalla tai toisella ollut aina piikki kirkon lihassa. Vanhan testamentin aikaan etsittiin ropoja temppelirahastoon. Jeesus taas ulkoisti kukkaronvartijuuden Juudakselle ja teki ruokaihmeitä ohi paikallisten kaupallisten toimijoiden. 1200-luvulla, kun paavi-instituutio oli saavuttanut huippunsa, tarvittiin radikaaleja köyhyysliikkeitä vastustamaan kirkon talousmahtia ja vaatimaan köyhyyttä. Nykyään kirkko painii eläkerahastojen ja vastuullisen sijoittamisen ryteiköissä. Kohtuullisen vastuullisesti jopa, mutta silti aina löytyy joku jostain mielipidepalstan nurkasta vaatimassa verotusoikeuden poistamista.

Vaikka kirkko erotettiin valtiosta kansankirkoksi jo vuonna 1870, on sillä edelleen joitain julkisoikeudellisia velvollisuuksia. Hautaustoimi, kirkonkirjojen päivittäminen ja kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpito eivät tuota mainetta ja kunniaa, mutta jotenkin niiden hoitaminen kuuluu asiaan. Onhan kirkko kuoleman, paperinpyörittämisen ja perinteen ammattilainen. Nämäkin asiat maksavat, eikä niiden kattamiseen tarkoitettu yhteisövero-osuus riitä kuin alkuun.

Kirkko ja raha eivät sovi yhteen markkinatalouden näkökulmasta. Kun rakkauden yhteisö nimeltä kirkko näkee lähimmäisen kärsivän, kärsii se myös itse asettaen voimavaransa ja mammonansa likoon.

Marraskuisissa seurakuntavaaleissa valitaan neljäksi vuodeksi henkilöt, jotka pyörittävät lähes kolmen miljardin taseen omaavaa kirkkoa. Heidän tehtävänään on luoda toimintamäärärahoilla seurakunnista yhteisöjä, joista löytyy aina kuulevat korvat, auttava käsi ja suvaitsevainen katse. Ja joista löytyy luottoa silloin, kun kuolema tai virkatodistuksen tarve pääsevät yllättämään. Ehdokkaaksi voi asettua kirkkoherranvirastoissa 15.9. asti ja jo parillakymmenellä äänellä voi päästä kirstunvartijaksi.