Sivun toiminnot

Kuinka vantaalainen?

valaa-27-1-16-_page_04_image_0001.jpg
Kapinga Mbuyi, 45, tekee nykyään ruuat itse. Kongossa perheellä oli kotiapulainen.
Kapinga Mbuyi, 45, tekee nykyään ruuat itse. Kongossa perheellä oli kotiapulainen.

100 % Vantaalainen

Synnyin Kongossa. Teini-ikäisenä muutin serkkujeni kanssa Belgiaan opiskelemaan. Palattuani Kongoon menin naimisiin ja sain lapsia. Työskentelin siellä toimistotyöntekijänä. Meillä oli kotiapulainen ja pihaamme hoiti puutarhuri.

Muutin tyttärieni kanssa Kongosta Kotkaan vuonna 2001. Vuodesta 2005 olemme asuneet Pähkinärinteessä. Tyttäreni ovat nyt 20- ja 12-vuotiaita. Vanhempi heistä opiskelee Yhdysvalloissa. Puolisoni asuu Beninissä, Länsi-Afrikassa ja matkustaa työnsä vuoksi paljon eri puolilla Afrikkaa. Pidän läheisiini yhteyttä muun muassa Skypen välityksellä.

Jaan työkseni aamuöisin sanomalehtiä. Minulla on vain yksi vapaapäivä viikossa. Sunnuntaisin käyn Helsingissä roomalaiskatolisessa Pyhän Marian kirkossa. Haaveilen matkasta Japaniin. Tänä kesänä kävin Norjassa. Olen ylpeä vantaalaisuudestani ja urheilukisoissa kannatan Suomea. Silti toivon, että voisin vielä joskus muuttaa takaisin Kongoon.

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...