Sivun toiminnot

Valokuvia selviytymisestä

valaa-26-1-16-_page_04_image_0009.jpg
Haitin maanjäristyksen jälkeen lapset haluttiin saada takaisin kouluun nopeasti. Suurten mullistusten jälkeen oli hyvä, että arjessa oli edes jotakin tuttua ja turvallista.
Haitin maanjäristyksen jälkeen lapset haluttiin saada takaisin kouluun nopeasti. Suurten mullistusten jälkeen oli hyvä, että arjessa oli edes jotakin tuttua ja turvallista.

Humanitaarinen apu pelastaa ihmishenkiä.

Kirkon Ulkomaanapu, Plan Suomi, Suomen Lähetysseura, World Vision, Pelastakaa Lapset ja Fida ovat koonneet Helsingin rautatieasemalle nykyajan katastrofiavusta kertovan valokuvanäyttelyn, joka on esillä elokuun loppuun asti.

Kansalaisjärjestöjen humanitaarisen avun tavoitteena on pelastaa ihmishenkiä, lievittää inhimillistä hätää ja ylläpitää ihmisarvoa hätätilan aikana ja sen jälkeen. Näyttelyssä eri järjestöjen työkentiltä otetut valokuvat on jaoteltu katastrofiavun eri osa-aluei-den mukaan, joita ovat veden, suojan, ruoka-avun, sanitaation, koulutuksen ja terveydenhuollon tarjoaminen.

Näyttely on muistutus siitä, että katastrofeja on muitakin kuin ne, jotka nähdään iltauutisissa tai lehtien otsikoissa tänään. Esiin nostetaan esimerkiksi kuivuuden ja nälänhädän riivaamat alueet Itä-Afrikan sarvessa sekä Kolumbiassa, Tšadissa ja Kongossa pitkään jatkuneet levottomuudet, jotka eivät ole kadonneet minnekään, vaikka eivät olekaan enää kovin usein esillä tiedotusvälineissä.

Vaikka perusasiat ovat pysyneet samoina, katastrofiavussa on otettu avuksi myös uusia keinoja. Esimerkiksi Haitin maanjäristyksen jälkeen lapset pääsivät kertomaan kokemuksistaan mediakerhossa tehdyissä videopätkissä.

Valokuvat kertovat myös siitä, että usein yksinkertaisillakin avustusmuodoilla voi olla kauaskantoisia, positiivisia seurauksia. Muun muassa Zimbabwessa tyttöjen koulunkäynti yleistyi, kun avustusjärjestöt auttoivat rakentamaan tytöille ja pojille kunnolliset, erilliset käymälät.

Valokuvanäyttelyllä halutaan juhlistaa myös 19.8. vietettävää humanitaarisen avun päivää. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota järjestöjen työntekijöiden turvallisuuteen ja muistaa avustustyössä menehtyneitä, joita viime vuosikymmenelläkin oli yli 700.

 Valokuvanäyttely 31.8. asti Helsingin rautatieasemalla

Hanna Antila
kuva Génèvieve Gyvoct/KUA/ACT
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...