Sivun toiminnot

Vihan hedelmät

valaa-26-1-16-_page_11_image_0009.jpg
Pakistanilaissyntyinen Kamila Shamsie kuljettaa lukijaa kulttuurista toiseen.
Pakistanilaissyntyinen Kamila Shamsie kuljettaa lukijaa kulttuurista toiseen.

Kamila Shamsie: Poltetut varjot. Gummerus 2010.

Pakistanilaissyntyisen Kamila Shamsien Poltetut varjot on muhkea ja runsas romaani, juuri sellainen tiiliskivi, jonka henkilöiden seurassa mielellään viettää muutaman illan. Omapäisen ja mutkattoman selviytyjä-päähenkilön Hiroko Tanakan kanssa sekä viihtyy että liikuttuu.

Nagasakiin pudotettu atomipommi riistää Hirokolta isän ja sulhasen ja merkitsee hänet loppuiäksi paloarvilla. Arpiakin julmempi kohtalo on eloonjääneen uhrin leima ja sääli, joka tekee hänestä ulkopuolisen omassa yhteisössään.

Shamsie kuljettaa vaivattomasti lukijan Hirokon mukana kulttuurista toiseen ja hallitsee myös lähes kuudenkymmenen vuoden aikajänteen. Hiroko hylkää Japanin ja jalostaa omaa ulkopuolisuuttaan siirtymällä vieraalta maalta toiselle.

Ensimmäinen pysähdyspaikka on vuoden 1947 Intia, josta brittihallinto on vetäytymässä ja jossa Hiroko löytää uuden rakkauden. Sen jälkeen tapahtumat siirtyvät 1980-luvun Pakistaniin ja sieltä uuden vuosituhannen alkuun, WTC-iskujen jälkeiseen New Yorkiin ja Afganistaniin.

Vaikka Hiroko on pysyvästi erilainen, hän ei ole irrallinen tai yksinäinen. Romaanin tukirakenteita ovat kulttuurierot ylittävä rakkaus ja kahden hyvin erilaisen naisen epätodennäköinen, elinikäinen ystävyys. Niiden päälle heittää varjonsa todellisuus, jossa kulttuurierot ovat epäluulojen, pelon ja väkivallan lähde. Vihan ja ennakkoluulojen laukaisemat virhearviot — kaipa myös atomipommia voi sellaiseksi kutsua — vievät kerran toisensa jälkeen Hirokolta hänen rakkaimpansa.

 

Kaisa Halonen
kuva Janne Aaltonen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...