Sivun toiminnot

Tuntematon nainen

Keskiaikaisen kirkon keskiaikaisista taideteoksista on nykypäiviin asti säilynyt neljä puuveistosta. Kolme niistä on edelleen kirkossa esillä: Neitsyt Maria lapsi sylissään, Pyhä Dominicus ja tuntematon naispyhimys. Neljännen, Jobia esittävän, voi nähdä Kansallismuseossa.

Veistokset säästyivät vuoden 1893 tulipalolta, koska ne olivat silloin museokokoelmissa. Kirkkoon ne palautettiin konservoituina vuonna 1969.

Vanhin veistoksista on tuntematon, kruunupäinen nainen. Se on tehty Lyypekissä 1400-luvun puolivälissä. Se on siis yhtä vanha kuin kirkkokin.

Naispyhimystä ei ole tunnistettu, sillä sen alaosa on lahonnut ja kädet puuttuvat. Niiden mukana ovat kadonneet myös niin sanotut attribuutit, eli pyhimyksen elämäntarinaan liittyvät tunnusomaiset esineet.

Historioitsija Tuomas Heikkilä on esittänyt arvauksen, että nainen olisi Katariina Aleksandrialainen. Katariina oli keskiajalla suosittu pyhimys. Hänen kerrotaan olleen 200-luvun lopussa elänyt oppinut ylhäisönainen, joka koki marttyyrikuoleman.

Jos niin on, kirkon veistoksella olisi saattanut alun perin olla tunnuksenaan teilipyörä, väline, jolla Katariina tuomittiin teloitettavaksi, mutta joka tuhoutui hänen kosketuksestaan.


 

 

Pyhän Laurin kirkko

Kirkkotie 45

  • Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva kirkko on pääkaupunkiseudun vanhin rakennus.
  • Vuonna 1893 tulipalo tuhosi kirkon puuosat ja vahingoitti kivirakenteita. Myös kirkon keskiaikaiset maalaukset tuhoutuivat palossa.
  • Kirkko kunnostettiin arkkitehti Theodor Höijerin suunnitelmien mukaisesti vuosina 1893–94.
Kaisa Halonen
kuva Jani Laukkanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...