Niina Hakalahden ensimmäinen lastenkirja on vinkeä tapaus.

Suomalaisessa kerrostalossa asuvalla 8-vuotiaalla Tuukka-Omarilla on esi-isiltä peritty komea nenävärkki ja öisiä ongelmia sikeäunisuuden vuoksi. Hänen isänsä on kotoisin Syyriasta ja tällä on erikoinen rentoutumiskeino. Vähän homssuinen äiti keksii työkseen yllätyssisältöjä pääsiäismuniin.

Yhdessä liikuntaa inhoavat kaverukset Tuukka-Omar ja Paavo kohtaavat kipeitä ja noloja asioita, jotka jaettuina helpottuvat. Poikien ystävyyden kuvaus on hieno. Kaikesta ei tarvitse heti puhua, vaan voi jättää toiselle tilaa ja silti olla lähellä.

Jännitystä ja käänteitä riittää. Teksti yhyttää sopivasti fantasiaa ja lämminhenkistä huumoria. Kielenkin tasolla on mukavia koukkuja. Lempeä isä kertoilee arabian sanoista ja puhuu suomea hassusti.

Tuukka-Omarin asetelma on syntynyt Niina Hakalahdelta luontevasti, sillä monikulttuurisuus on ollut hänen elämäänsä jo parikymmentä vuotta. Hänen oma miehensä on syyrialainen ja heillä on kaksi poikaa. Arabialainen kulttuuri tulee kirjassa esiin niin ruokalajeina, vesipiipun käyttönä kuin suvun merkityksen korostamisena. Vähemmistöön kuulumisen ongelmia ei sivuta.

Roald Dahlin lastenkirjoissa aikuisten maailma kyseenalaistetaan anarkistisen fantasian keinoin. Tuukka-Omarissa on jotain samaa, sillä erotuksella että aikuiset ovat mukavia ja heihin voi yleensä luottaa.