Sivun toiminnot

Mannermaista itsevarmuutta

valaa-23-1-16-_page_11_image_0022.jpg

Malin Kivelä ja Linda Bondestam: Mainio herra Iloinen. Teos & Söderströms 2010.

Mainio herra Iloinen on mainio urbaani lastenkirja. Vuonna 2004 Ruotsissa julkaistun kirjan päähenkilö on hyväntahtoinen taivaanrannan, tai oikeastaan tähtikartaston maalari.

Herra Iloisen maailma on täydellinen, mutta vielä jotain puuttuu. Riippumattomalle ja taipuisalle päähenkilölle löytyy vastinpari, alakerran neiti Sitruuna, jonka maailma on rakentunut siivoamiselle ja happamalle mököttämiselle.

Herra Iloinen taitaa viettelyn jalon taidon, ja osansa saavat myös kondiittori Kurtin leivokset ja kannustusserenadit. Vaikeusastettakin ihmissuhteissa löytyy, sillä herra Iloisen itsetunto on tähdissä.

Linda Bondestam on käyttänyt piirrostensa ohessa hienovaraista kollaasitekniikkaa. Vieraskieliset tekstit talon seinissä ja muovikasseissa tuovat mannermaista tunnelmaa. Mainio herra Iloinen on sen verran nautittava lastenkirja, että sitä tulee lukeneeksi yhä uudestaan ja uudestaan niin Malin Kivelän kirjoittaman tarinan kuin ulkoasunsakin takia.

Hannu Kylkisalo
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook