100 %

Vantaalainen

Synnyin Kazakstanissa. Isäni kuoli ollessani 5-vuotias. Asuin isoäitini luona, koska isäpuoleni joi ja oli väkivaltainen. Kun isoäiti kuoli, jouduin lastenkotiin. Aloitin 15-vuotiaana opiskelun Moskovassa ja tulin äidiksi 21-vuotiaana. Suhde pojan väkivaltaiseen isään oli vaikea.

Tapasin suomalaisen puolisoni vuonna 1999. Muuttaessani Suomeen jätin työni kolmen moskovalaisen vaateliikkeen johtajana. Muutimme Helsingistä Korsoon Vallinojalle kesällä 2006. Nuorempi poikani on pian 5-vuotias. Olen työtön, mutta johdan vapaaehtoistyönä perustamaani Mozaika-yhdistystä, joka tarjoaa toimintaa yli kieli- ja kulttuurirajojen.

Kazakstanissa kävin viisi vuotta sitten. Se helpotti ikävääni sinne. Minun ja lasteni elämä on nyt täällä. Ihmettelen, miksi suomalaiset masentuvat, vaikka heillä ovat asiat hyvin: on katto pään päällä ja jääkapissa ruokaa. Olen aina ollut optimistinen ja utelias. Olen sitä mieltä, että ihminen voi itse päättää, onko hän onnellinen vai ei.