Katolisessa kirkossa on viime aikoina paljastunut lasten hyväksikäyttötapauksia, joita on pidetty kirkon ylempien viranhaltijoiden myötävaikutuksella salassa. Tämä on saanut Suomessakin luterilaisen kirkon etsimään vastaavia tapauksia. Niitä onkin löytynyt, lähinnä piireistä, joissa uskonnollista johtoa totellaan sokeammin kuin kirkkolaki vaatii.

Tapausten harvinaisuudesta huolimatta maalliset viranomaiset ovat kiinnittäneet huomiota rippisalaisuuteen. Suunnitteilla on laki, joka velvoittaisi papin lastensuojelutapauksissa rikkomaan aina vaitiolovelvollisuutensa.

En vähättele hyväksikäytettyjen tuskaa. Heidän on saatava oikeutta. Pahinta on ollut salailu ja syyllisen suojelu uhrin kustannuksella. Jeesuksen mukaan ne, jotka tekevät pahaa pienimmille, pitäisi hukuttaa myllynkivi kaulassa. Uhreilla on siis kirkon korkeimman auktoriteetin tuki takanaan.

Siltikin sanoisin, että keskustelussa kirkosta, lapsista ja rippisalaisuudesta on piirteitä, jotka osoittavat suhteellisuudentajun puutetta ja tietämättömyyttä siitä, mitä uskonto, kirkko ja pappeus merkitsevät.

Vain murto-osa katolisista papeista on syyllistynyt rikoksiin. Kuitenkin koko kirkkoon ja kaikkiin pappeihin kohdistuu epäilyjä. Ajattelemmeko, että kaikki miehet ovat pahoja, salailevia ja epäluotettavia, koska jotkut heistä raiskaavat? Minne unohtuivat toiset, joilla on lapsiin valtaa: opettajat, urheiluvalmentajat, sosiaalityöntekijät? Lastenkodeissa on lapsia paitsi hyväksikäytetty, myös murhattu. Ovatko kaikki lastenkodit sadismin tyyssijoja? Omat vanhemmat osaavat myös tehdä lapsilleen pahaa. Pitäisikö kieltää kaikilta lastenteko?

Miksi ne, joiden mielestä uskonto on lapsille pahaksi, olettavat samalla kertaa, että raaka väkivaltaviihde ei tee mitään lapsen mielelle?

Rippikäytännöstä puhuvat ihmiset, joille uskonto ei merkitse mitään. Siinä ei ole järkeä. Jos ei usko sielun olemassaoloon, Jumalan armoon ja syntien anteeksiantoon, rippi tyhjenee merkityksestään. Mutta jos uskoo, asia on kokonaan toinen.

Ripin vesittämisellä on myös käytännön puoli. Turvallinen mahdollisuus uskoutua ja saada neuvoja madaltaa kynnystä tunnustaa tapahtunut muillekin. Mutta jos ripittäytyjä ei voi luottaa papin vaitioloon, hän ei enää uskalla ripittäytyä. Paha jää piiloon useammin kuin aikaisemmin.