Vantaan Laurin pääkirjoitus 6.5. ilmaisee onnistuneesti sen, että hyväksikäyttäjien on jouduttava raastupaan ja että yksikin tapaus on liikaa. Hyvä, että asiasta kirjoitetaan.

Olen huomannut yleisillä mielipidesivustoilla kuin puolustauduttavan, että onhan sitä pedofiliaa muuallakin kuin kirkoissa. Toki on, mutta kirkkoja painaa se seikka, että ne ilmoittavat olevansa hyvän puolella ja toteuttavansa Jumalan lakia tai pyhyyttä.

Kirkot sanovat kuin Jeesus, että "antakaa lasten tulla minun tyköni". Kirkon työntekijät papeista lähtien ovat vastuussa sydämen ajatuksestaan, toimistaan ja teoistaan, sillä he lupaavat lapselle turvallisen ympäristön ja kasvun. Pedofiilit pettävät lapsen luottamuksen, loukkaavat hänen itsemääräämisoikeuttaan ja jopa tuhoavat terveen kasvun edellytykset.

Vantaan Lauri asettaa sanansa kirkon sisältä, kirkon vastauksena, ajatellen omaa auktoriteettiaan, ei viattomia lapsia, jotka petetään hyvyyden kaapuihin puetussa laitoksessa. Itse pedofiilin uhrina olen uhrin puolella, en tekijöiden. Pedofilia rampauttaa lapsen koko elämän ja maksaa masennuksena, työ- ja keskittymiskyvyttömyytenä sekä itsemurha-ajatuksina. Se on teko ihmisyyttä vastaan, varsinkin silloin, kun se tehdään viattomalle lapselle, joka tuodaan uskon yhteyteen. Ne kirkon työntekijät, jotka koskevat lapseen, eivät toteuta Kristuksen sanomaa, vaan jotakin aivan muuta: seksuaalisia halujaan.

Olen vuosien saatossa oman post-traumaattisen stressireaktioni ja pikkulapsena kokemieni pedofiilisten tekojen ahdistuksessa ymmärtänyt, että myös perheet ja suvut ovat vaikenemiskulttuuriin ja salailun tyyssijoja. Ne ovat suljettuja järjestelmiä, kuten pietarsaarelaista isoisää suojelleiden, hyväksikäytettyjen lasten vanhempien asenne osoittaa. Suojellaan tekijää, ei lasta. Puolustellaan tekijöitä, ei lapsia, koska pelko omasta asemasta ja toisten reaktioista hallitsee.

Olen kuullut pedofiliaa ja insestiä kokeneilta, kuinka perheet kieltävät tapahtuneen, mitätöivät ja vähättelevät, syyttävät uhria tai alkavat jopa kiusata häntä ja siten aiheuttavat uhrille yhä suurempaa tuskaa ja ahdistusta. Usein perheet eristävät uhrin ja kieltäytyvät käsittämästä, koska on kysymys hyvin vaikeista asioista.

Asiasta vaikeneminen tai uhrien hiljentäminen ei ole enää mahdollista. Omalta osaltani aion puolustaa lapsia kirjoittamalla asiasta. On pystyttävä keskustelemaan pedofiliasta ja antamaan oikea kuva. Rikottuja ihmisiä on pilvin pimein ja he tarvitsevat apua, eivät mitätöintiä, kieltämistä tai vähättelyä.