Sivun toiminnot

Jääkiekon johtajat

Käynnissä olevat jääkiekon MM-kisat ovat osoittautuneet yllätyksellisiksi. Jääkiekon kääpiösarjalaiset Tanska, Norja ja Sveitsi ovat kaataneet jääkiekkoilun suurmaita. Yllätyksellisyys on monien mielestä ollut "katastrofaalista".

Samoihin aikoihin on kerrottu, että Hjallis Harkimon mielestä jokerijoukkueen kuuluu voittaa kotoisessa SM-liigassa, jos sen pelaajabudjetti on isompi kuin muiden seurojen. Kirjoittelusta päätellen ihanteellisinta jääkiekkoa pelataan kaukalossa täsmälleen ennakoidusti eurovoimasuhteiden mukaan. Valmentajat ja pelaajat voisivat käsikirjoittaa omat kommenttinsa haastattelua varten jo etukäteen. Taklaamistakin voisi vähentää, niin ei tulisi niin paljon mustelmia.

 

Jääkiekko on erityinen laji myös suomalaisen median näkökulmasta. Arvostelun vyöry alkaa perinteisesti jo joukkueen muodostamisesta. Ensimmäinen epäonnistuminen kentällä laukaisee käyntiin kirjoittelun, jossa käydään läpi kaikki Suomen jääkiekkohistorian epäonnistumiset.

Jääkiekko on myös poikkeuksellinen laji siinä mielessä, että haastatteluita tehdään suorituksen aikana, ei sen jälkeen. Esimerkiksi jalkapallossa ei näy puoliaikahaastatteluita. Kukaan ei myöskään tehnyt suorana lähetyksenä haastattelua Joutsenlammen väliajalla Mustalle Joutsenelle tyyliin "Näytti siltä, että nyt oli oikein lentokelit. Miten hyvä tekemisen meininki saadaan jatkumaan viime sekunneille asti?". Jääkiekossa on luontevaa kysyä ensimmäisellä erätauolla pelaajalta, miten joukkueen valittu strategia näyttää toimivan. Keskiverto työntekijä varmaan pyörtyisi hämmästyksestä, jos toimittaja tulisi työpaikalle kysymään samaa yrityksen strategiasta.

 

Yleensä MM-kisoihin pyritään valitsemaan parhaat pelaajat. Kaukalossa siis pitäisi tiivistyä jääkiekkomaiden paras osaaminen. Suomi tekee poikkeuksen, sillä täällä paras jääkiekko-osaaminen tiivistyy suomalaisilla kotisohvilla ja jäähallien lehtereillä. Meillä jääkiekkoilijat eivät ole ihailtuja tähtiä, vaan työntekijäjoukko, joka parhaimmillaankin pystyy vain täyttämään kotisohvajohtajien minimivaatimuksen arvoturnausten kultamitalista. Yleensä joku tunaroi ja johtajien vaatimaton toive jää täyttymättä.

Pidetään nyt peukkuja, että tuo nollatavoite täyttyisi näissä kisoissa ja johtajiston mielipahalta vältyttäisiin.

Ilkka Halava
tulevaisuudentutkija
toimitusjohtaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook