Sivun toiminnot

Mitalit jaetaan syntyessä

valaa-19-1-16-_page_16_image_0008.jpg
Leo Komarov on tutkimusten mukaan aito urheilusankari.
Leo Komarov on tutkimusten mukaan aito urheilusankari.

Huonosta urheilumenestyksestä ei aina voi syyttää hiertäviä lenkkareita, heikkoja polvia, eikä edes yläasteen liikunnanopettajaa. Sinulla nimittäin saattaa olla jo lähtökohtaisesti huonot edellytykset urheilusankariksi, jos olet sattunut syntymään väärään aikaan.

Australialaisen Adrian Barnett Queenslandin teknisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan alkuvuonna syntyneet pärjäävät urheilussa yleensä paremmin kuin loppuvuonna syntyneet.

Australialaistutkimuksen lähdeaineistona olivat paikalliset jalkapalloammattilaiset, mutta samanlainen ilmiö on havaittu aikaisemmin myös jääkiekon, lentopallon ja koripallon ammattilaisia tutkiessa. Ilmiötä on selitetty muun muassa koolla ja itsetunnolla, onhan tammikuussa syntynyt lapsi usein edellä kehityksessä joulukuussa syntyneeseen luokkakaveriinsa verrattuna ja hyvä itsetunto kantaa aina aikuisikään asti.

Kriittisesti tiedeuutisiin suhtautuva Vantaan Lauri päätti uutisen innoittamana tutkia MM-kisoissa edustavien Leijona-pelaajien syntymäajat ja huomasi kauhukseen, että valtaosa pelaajista oli syntynyt kesä–joulukuun välisenä aikana. Selkeästi alkuvuonna syntyneitä oli vain yksi, 23.1. synttäreitään juhliva Leo Komarov.

Miten paljon turhaa vaivaa valmentajat ovat nähneetkään pelityylejä, henkilökemioita ja muita sivuseikkoja analysoidessaan, kun voittajajoukkueen olisi saanut kasaan ottamalla kalenterin käteen!

kuva Lehtikuva / Jussi Nukari
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...