Nizzassa, Ranskan Rivieralla, on venäläisen ortodoksikirkon seinässä ylienkeli Mikael, jonka siivet ovat selässä vain ohuella säikeellä. Hukkuvaa Pietaria auttamaan tullut Jeesus on maalattu pyhyyden kehän sisään kuin kuplaan, josta ei pääse pois ja jonka läpi ei voi ojentaa kättä.

Sellaista haurautta näkee harvoin Jumalan kuvassa, tai sitten olin itse sitä katsellessani niin hauras, että sen näin. Painamalla painoin mieleen, miten hiuskarvan varassa kaikki on. Kohta voi kaikelta pudota peruuttamattomasti pohja tai odottamaton onni astua varoittamatta taloon.

Kaksi vuotta myöhemmin Mikael oli entisellään, siipi melkein irti mutta silti yhtä kiinni kuin silloin, kun näin sen ensi kertaa. Jeesus oli hänkin pyhyytensä kehässä eikä ollut saanut kättään kuplan läpi. Omassa elämässäni oli epävarma tilanne jatkunut sekin ennallaan.

Päättelin, että hauraaseen ripustukseen on luottaminen. Vaikka kaikki on koko ajan hajoamaisillaan, vastausta vailla, Mikaelin siipi pysyy paikallaan. Vaikka Jeesus on pyhyytensä kuplassa, ei kupla ole kulkenut minnekään hukkuvan Pietarin luota. Sekin, mikä kuin kiusalla pysyttelee matkan päässä, lämpöään tarjoamatta, voi olla lohdullinen kuva, jota yksinäisenä ja ulkopuolisena katsella.

Ikkunan eteen vedetty verho ei muuta maisemaa sen takana. Suljetut ovetkin ovat ovia.