Sivun toiminnot

Tietoa diabeteksesta

Luin huvittuneena Anja Bessonoffin uskonnollista ajattelua rasvoista (VL 6.5.). Ensimmäistä kertaa kohtaan teologin, joka on ottanut asiakseen luoda uusi rasvainen uskonto. Hän teilaa Suomen rasvagurut mennen tullen. Samalla saarnalla diabeetikon insuliiniannoksien piikkeineen pitäisi lentää ronskisti roskikseen.

Tosiasiassa ihmettelen, kuinka kirja kirjoitetaan ja lehtihaastattelut tehdään näin heikon tietämyksen pohjalta, koskien diabeetikon ruokavaliota ja insuliinirokotusten syitä ja seu-rauksia.

Olen hoitanut pientä ykköstyypin diabetesta sairastavaa lasta. Hiilihydraattien laskeminen ravinnosta on elintärkeää, sillä hiilihydraatit muuttuvat elimistössä sokeriksi, ja ihminen, joka itse ei tuota insuliinia, tarvitsee pakosta oikeaa annostusta, ja juuri oikeanlaista insuliinia.

Ei diabeetikoille syötetä hiilihydraatteja lääketeollisuuden takia, kuten Bessonoff luulee ja uskoo omassa uskonnossaan, vaan diabeetikot joutuvat laskemaan jokaisesta ruoka-annoksesta hiilihydraattien määrän. Insuliinin määrä määräytyy sen mukaisesti, kuinka paljon ruoka sisälsi hiilihydraatteja.

Autoin usein työkaveriani, kun hän ei ehtinyt työkiireissään huolehtia syömisestään, ja siksi verensokeri laski liian alas ja hän meni sekavaan tilaan. Maitolasi nosti verensokerin tasolle, jossa hän pikkuhiljaa palautui normaaliin tilaan ja pystyi taas huolehtimaan itsestään.

Suosittelenkin Bessonoffille, että hän olisi puhumatta ja kirjoittamatta asioista, joista hänellä ei ole tietoa.

Sinikka Holma-Peets
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...