Sivun toiminnot

Enkelten tanssi

valaa-18-1-12-_page_12_image_0008.jpg
Tanssiteatteri Raatikosta voi tilata myös enkeleitä.
Tanssiteatteri Raatikosta voi tilata myös enkeleitä.

Vantaan kaupunkijuhlan kunniaksi Pyhän Laurin kirkossa nähdään tanssivia enkeleitä. Se ei ole ensimmäinen kerta, kun heitä kirkossa nähdään, sillä esitys on luotu jo kymmenisen vuotta sitten. Ensi kerran enkelit liihottelivat Myyrmäen modernissa kirkossa ja sen jälkeen heitä on näkynyt ympäri Suomen kirkkoja.

Nykytanssi ja Bachin urkumusiikki tuntuu vaativalta yhdistelmältä. Teoksen koreografi Marja Korhola Tanssiteatteri Raatikosta vakuuttaa, että esityksestä pääsee jyvälle, vaikka ei olisi koskaan nähnyt ainuttakaan tanssiesitystä.

— Esitys on liikekieltä, mutta tarina on siinä keskeinen. Enkelten tanssi teoksessa nainen kohtaa suojelusenkelinsä — menneisyytensä ja tulevaisuutensa, Korhola kertoo.

Teoksen takana ei leiju mitään mystistä, idea lähti aikoinaan tilauksesta, jossa piti yhdistää urkumusiikki ja tanssi.

Miltä näyttää enkelien liihottelu vanhassa kirkossa, se nähdään toukokuun 15. päivä kello 19. Korholan lisäksi enkeleinä nähdään Esko Hakala ja Heidi Tiainen. Urkurina on kanttori Iina Katila.

kuva Jani Laukkanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...