Sivun toiminnot

Äijämeininkiä kehiin?

valaa-18-1-12-_page_12_image_0009.jpg
Ei mitään naisellista hömpötystä.
Ei mitään naisellista hömpötystä.

Aika ajoin seurakuntatyötä moititaan siitä, ettei se tavoita poikia ja miehiä. Yhdysvalloissa noin 700 herätyskristillistä seurakuntaa on tarttunut kritiikkiin ja alkanut järjestää vapaaotteluiltoja, joissa miehet perehtyvät lajiin kuuntelemalla luentoja, katsomalla otteluita tai hyppäämällä itse kehään, kertoo New York Times.

Eri taistelulajeja yhdistävä vapaaottelu nähdään ikään kuin vertauskuvana sille, kuinka Jeesuskin taisteli sen puolesta, mihin uskoi. Pap-pien mielestä tarkoituksena on myös tuoda lisää miehisyyttä seurakuntiin ja Jeesuksen imagoon sekä tehdä kristinuskoa houkuttelevammaksi. Monet uskovat, että äijämeiningille on tilausta, sillä seurakunnat korostavat sellaisia naisellisia hömpötyksiä kuten myötätuntoa ja yhä useammalta pojalta puuttuu miehen malli.

Amerikan-malliin idea on myös tehokkaasti kaupallistettu: jotkut vaateyritykset ovat alkaneet valmistaa muun muassa nyrkkeilyshortseja, joita koristaa teksti "Jesus didn’t tap" (Jeesus ei luovuttanut).

Arvatenkin tälle tannerta tömisyttävälle villitykselle on myös kritisoijansa, jotka haluaisivat puhua enemmänkin sellaisesta taistelija-Jeesuksesta, joka kääntäisi viholliselle toisenkin posken. "En elä Jeesukselle, joka syö punaista lihaa, juo olutta ja lyö toisia", perusteli muuan pastori.

kuva Lehtikuva / Rex Features
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...