Sivun toiminnot

Teijo Peltola Hakunilan kirkkoherraksi

Olen tiiviisti seurannut Hakunilan kirkkoherraehdokkaiden haastatteluja, paneeleja, vaalisaarnoja, kotisivuja ja muuta heidän esilletuloaan tai -"tuontiaan". Näissä kohtaamisissa ovat kaikki kolme ehdokasta profiloituneet selvästi erilaisina ehdokkaina. Toisella korostuu mukavan miehen imago, toisella taas pitäytyminen johtajuusperusteisiin sekä kirkon ja seurakunnan perustehtävän esillä pitämiseen.

Tarvitsemme kirkkoherran, jolla on todelliseen näyttöön perustuva onnistunut ja sitoutunut työyhteisön kehittämis- ja johtamiskokemus. Hänellä on oltava kyky ja kokemus verkostoitua myös kirkon ulkopuolisten tahojen kanssa ja kokemukseen pohjautuvaa osaamista monikulttuurisuudesta. Tarvitsemme kirkkoherran, jolla on viisautta ja analyyttisyyttä monikulttuurisen vuoropuhelun onnistumiseksi ja avara sydän, joka elää koko asuinyhteisönsä rinnalla.

Nämä kyvyt ja nykyisen työyhteisönsä todistus niistä on kirkkoherra Teijo Peltolalla.

Tapiolan seurakunnan kirkkoherraa (Esse 28.4.10) siteeratakseni: "Sanalla tulee olla valta ja voima, mutta jos johtaja ei johda työyhteisöä, sen tekee joku muu."

Tarvitsemme Hakunilaan kirkkoherran, joka ei koe Jumalan Sanaa "Herran taakkana", ja joka on jo käytännössä osoittanut esimiehenä johtamisen taitonsa ja viisautensa.

Seurakunta valitkoon rukoillen itselleen kirkkoherran.

Heikki Ylönen, Hakunilan seurakunnan jäsen ja seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja 1998–2006
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...