Usko on aina ollut minulle suuri kysymysmerkki. Pitääkö minun kristittynä olla tietynlainen? Voiko kukaan edes määritellä, millainen kristityn tulisi olla? Onko oikeaa tapaa uskoa?

Kysymysten kanssa painiessa on helpottavaa muistaa, että eriävät näkemykset ovat aina kuuluneet kristinuskon historiaan. Kristinuskon sanomahan suorastaan haastaa pohtimaan ja ihmettelemään! Ja se kai tarkoitus onkin. Vanha viisauskin sanoo: tärkeintä ei ole määränpää, tärkeintä on matka. Tarkoitus ei siis ole oivaltaa kaikkia totuuksia, tarkoitus on kysyä, ihmetellä ja pohtia.

Ajattelen, että uskossa on runsaasti tilaa kysymyksille. Tämän viikon raamatuntekstit käsittelevät rukousta. Rukous on puhetta Jumalalle, avointa ja peittelemätöntä sydämen puhetta. Rukouksessa saamme tuoda Jumalan eteen kaikki surumme ja ilomme, kysymyksemme ja epäilyksemme.

Rukous ei kuitenkaan ole vain ihmisen puhetta, se on myös Jumalan kutsua avaamaan sisin, luottamaan rohkeasti ja rakastamaan epäilemättä. Rukouksessa saa vahvistua uskossa Jumalaan ja ehkä siksi pienikin uskon ripe riittää.

Ensi sunnuntai on 5. sunnuntai pääsiäisestä. Sen aihe on Sydämen puhetta Jumalan kanssa. Alttarilla on valkoinen liina ja neljä kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 40:2–6, Jer. 29:11–14, Ef. 3:41–21 ja Joh. 16:23–33.