Kukapa ei haluaisi kuolla niin sanotusti "saappaat jalassa", kun se hetki koittaa. Kun amerikkalainen kantrilegenda Johnny Cash levytti viimeisiä laulujaan vuonna 2003, loppu oli jo lähellä. Hänen vaimonsa June Carter Cash oli vastikään menehtynyt ja levynteko oli ainoa asia, joka sai Johnny Cashin nousemaan vielä sängystä.

Kaikki, mihin Johnny Cash ja tuottajavelho Rick Rubin olivat yhdessä koskeneet, oli muuttunut kullaksi. Cash oli ollut jo puoliunohdettu legenda, kun metallimusiikin parissa maineensa luonut Rubin oli ehdottanut yhteistyötä. Sen tuloksena syntyi viisiosainen American Recordings -levysarja, joka esitteli paitsi tummanpuhuvaa amerikkalaista musiikkiperinnettä myös rockin suurten nimien lauluja.

Viimeisissä äänityssessioissa kaikki tiesivät, että Cashin elinvoima on hiipumassa, mutta yllät-täen laulaja sai puristettua nauhalle kymmeniä tulkintoja, joissa hän jättää jäähyväisiä maalliselle valtakunnalle ja saa tuttuihin lauluihin ainutkertaisen tunnelman. Levyltä kuulee, miten iso laiva on lähdössä satamasta.

Cashin kuoleman jälkeen julkaistiin sarjan viimeiseksi luvattu osa American V: A Hundred Highways. Mutta arvatenkin kaupallisista ja onneksi myös taiteellisista syistä markkinoille on nyt laskettu vihonviimeinen levy American VI: Ain´t No Grave (American 2010).

Kerrotaan, että levyn nimikappale äänitettiin aivan studioajan viimeisinä hetkinä. Laulun määrätietoinen toiveikkuus siitä, ettei sielu suinkaan tyydy viimeiseen maanpäälliseen leposijaansa, kuulostaa uskottavalta Cashin kaltaisen reissumiehen huulilta.