Kauppaneuvos Leevi K. Laitisen elämäntarina on kertomus uskonlahkosta, joka manipuloi vanhemmat luovuttamaan nelivuotiaan pojan kasvatettavakseen ja pakottaa pojan vitsaa säästämättä saarnaajakseen.

Leevi K. Laitinen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa 18-vuotiaaksi asti kirjaimellisesti lahkon vankina, kunnes lopulta onnistui sisarensa kanssa pakenemaan. Miten ihmeessä hän selvisi traumaattisesta kokemuksestaan niin, että hänestä tuli menestyvä yritysjohtaja ja hyvä perheenisä?

Laitinen perusti ulkomaankauppaa käyvän huolintaliike Varovan, aloitti kuoroharrastuksen ja toteutti vielä vanhoilla päivillä lapsuutensa haaveen lentämisestä. Oman lentokentänkin mies rakensi.

Ulla Appelsinin kirjoittama kirja on kuvaus siitä, millaiseksi irvikuvaksi usko vääristyessään voi muuttua. Se kertoo myös paljon suomalaisesta kulttuurista, jossa kynnys puuttua naapurin tekemisiin on korkea.

Leevi Laitisen vanhemmat liittyivät 1930-luvulla ankaraan uskonlahkoon, kartanolaisuuteen. Se oli erityisesti Satakunnassa vaikuttanut hurmosliike, jonka perusti Alma Kartano. Liike korosti voimakkaasti maailmanloppua ja piti sukupuolisuutta kaiken pahan alkuna. Avioliiton solmimista pidettiin huoruutena ja naimisissa olevia liikkeen jäseniä vahdittiin, etteivät he harrastaisi seksiä.

Lapsista "huoruutta" kitkettiin ankaralla kurituksella, vaikka he eivät edes ymmärtäneet, mistä puhuttiin. Tekemättömiä syntejä piti tunnustaa ja rukoilla yökausia. Leevistä kasvatettiin mallilasta, saarnaajaa, joka oppi lukemaan Raamatun avulla ja puhui ympäri Suomea pidetyissä hengellisissä tilaisuuksissa. Hänet nostettiin pöydälle, jotta kuulijat näkisivät ihmelapsen. Sitten kerättiin kolehti.

Kartanolaisuus oli voimissaan 1920–1950-luvuilla, mutta sen vaikutuspiirissä oli vain muutamia satoja ihmisiä. Liikkeestä tehtiin poliisitutkintoja, mutta vasta perustajan kuolema johti liikkeen hiipumiseen.