Sivun toiminnot

Pohjolan taivaan alla

peter.jpg
Peter Franzén on kirjoittanut kirjan pikkupojasta, joka elää isän väkivallan varjossa.
Peter Franzén on kirjoittanut kirjan pikkupojasta, joka elää isän väkivallan varjossa.

Peter Franzén: Tumman veden päällä. Tammi 2010.

Näyttelijänä tunnettu Peter Franzén kirjoittaa esikoisteoksessaan pienen pojan lapsuudesta 1970-luvun Kemissä.

Teoksen Pete on alle kouluikäinen poika, joka kasvaa ekaluokkalaiseksi. Ympärillä on monta turvallista ihmistä, kuten äiti, isoäiti ja isoisä, mutta sitten on myös poliisi-isä, jolla on kammottavia valokuvia takkahuoneen tuohikontissa. Ja oudosti puhuva Kake, joka ilmestyy välillä kotipihaan ja ajeluttaa Peteä upealla autollaan.

Lapsi elää hetken kerrallaan, ennakoimatta tai muistelematta. Franzén tavoittaa pelkistetyllä kerronnallaan hyvin lapsen äänen. Kappaleet ovat usein lyhyitä tuokiokuvauksia, joissa tiivistyy joku ruohonjuuritason tärkeä havainto. Havainnoista nousee vähitellen kokonaiskuva Peten elämästä.

Pieni Pete on toiminnan mies. Niin karmeat kuin mukavatkin tapahtumat kuvataan toteavasti.

Papan tarinointi pohjoisella murteella ja isän hesalaispuhe elävöittävät teosta. Silti arkinen kerronta paikoin puuduttaa. Mutta sitten juoni tempaa taas mukaansa. Tasaista ei Peten lapsuus ole. Isän väkivaltaisuus ja juoppous sekä toistuvat paot turvaan mummolaan kulkevat tummana sivujuonteena muuten aurinkoisen ja vähän vallattoman Peten elämässä.

Rajut, vaikkakin hetkelliset väkivallan kuvaukset jäävät askarruttamaan. Mitä tapahtuu lapsena kohdatulle kauhulle? Miten väkivalta syövyttää kuvia mielen perukoille ja miten niiden kanssa selviää?

Teos sanoittaa varmasti kaikkien niiden kokemuksia, joiden lapsuuden yllä on häilynyt samankaltainen tumma varjo kuin pienen Peten elämässä.

Kristina Svensson
kuva Charlotta Boucht
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...