Sivun toiminnot

Vielä siitä vuoresta

Kun kirjoitan tätä, on kulunut viikko siitä, kun Eyjafjalla-tulivuoresta pöllynnyt tuhka levisi Euroopan taivaalle ja pysäytti lentoliikenteen. Tulivuoren toiminta on ainakin hetkellisesti laantunut ja lentokenttiä on avattu. Se tuo helpotusta monille, ei vähiten tappiota tehneille lentoyhtiöille, jotka ovat vaatineet nopeaa "paluuta normaaliin".

Herää kysymys, mikä on normaalia.

Se, että ihminen lentää, ei ole normaalia. Ei, jos pidetään normaalina sitä, mihin ihmisen fyysiset edellytykset riittävät ja mitä hän on tottunut tekemään niin kauan kuin hän on maan pinnalla tallustellut. Ihminen on rakentanut lentämisen mahdollistavia koneita vasta viimeiset sata vuotta. Siksi tulivuorten lentämiselle aiheuttama uhka tulikin yllätyksenä.

 

En vähättele harmia ja surua, joita monille on lentokiellosta koitunut. Eniten minua vaivaavat Afrikan viljelijät, jotka eivät saa ruusujaan ja vihanneksiaan myydyksi. Mutta tulivuoren odottamaton puuttuminen elämäämme herättää terveellisiä kysymyksiä, joita onkin tiedotusvälineissä nostettu esille. Olemmeko liian riippuvaisia lentoliikenteestä? Onko hyvä asia, että meillä on niin kiire, että on pakko lentää, ja niin tiukkaan pakattu ja tarkasti suunniteltu elämä, että parin päivän viivytys on katastrofi?

Lisäisin näiden kysymysten päälle vielä yhden, joka liittyy maailmankuvaamme. Teknologian avulla voimme tehdä asioita, jotka eivät ole lainkaan luonnollisia ja normaaleja. Usein ne palvelevat terveyttämme ja hyvinvointiamme. Mutta usein ne luovat tarpeita, joita meillä ei ole ennen ollut, ja lisäksi ne saavat meidät pitämään itseämme luonnon herroina.

Sokea usko on länsimaissa käynyt muuten harvinaiseksi, mutta teknologian edustajat ja puolustajat pitävät sitä ylväästi yllä. Tieteen avulla ihminen voi tietää kaiken ja teknologian avulla tehdä kaiken. Jos ei nyt, niin varmasti tulevaisuudessa.

 

Ehkä Eyjafjalla on palauttanut ihmisten mieliin, mitkä kykymme ja rajamme todellisuudessa ovat. Tekniikka ei kykene puhaltamaan tuhkapilveä tahtomaamme suuntaan. Tiede ei pysty ennustamaan kuin päivän parin osalta, miten tulivuori jatkossa käyttäytyy. Minusta se ei ole kauheaa, vaan lohdullista. Viisas on se, joka tietää, miten vähän tietää.

Virpi Hämeen-Anttila
kirjailija, tutkija
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...