Sivun toiminnot

Virsiä kehdosta hautaan

binder1-pdf-adobe-acrobat-pro_page_12_image_0001.jpg
Esa Ruuttunen laulaa Kajaanin Mieslaulajien solistina.
Esa Ruuttunen laulaa Kajaanin Mieslaulajien solistina.

Kajaanin Mieslaulajat solistinaan baritoni Esa Ruuttunen ovat koonneet konserttiohjelman Väinö Malmivaaran rukousvirsistä. Vuonna 1933 julkaistu virsivihkonen Väinö Malmivaaran rukousvirsiä sisältää 47 virttä. Niistä 18 on seuloutunut meidän virsikirjaamme ja Siionin virsiin.

— Mieskuorot harvemmin esittävät virsiä, mutta me haluamme tällä ohjelmistolla kunnioittaa jykevää suomalaista virsiperinnettä ja näiden virsien tekijää, oman aikansa merkittävää kirkonmiestä ja herännäisjohtajaa, kertoo kuoron johtaja Harri Komulainen.

Kajaanin Mieslaulajien konserttiohjelmassa virret on ryhmitelty niin, että ohjelmisto kuvaa ihmisen elämän kaaren kehdosta hautaan alkaen lasten virrellä Oi Jeesus ota sylihis ja päättyen hautajaisvirteen Te, murheelliset, kun kuljette kyynelten teitä.

— Solisti laulaa minä-muotoiset ja kuoro me-muotoiset virret. Aiemmin tätä ehyttä virsikokonaisuutta ei ole esitetty, kertoo Komulainen.

Virsikonsertti la 24.4. klo 18 Myyrmäen kirkossa ja su 25.4. klo 12 Korson kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...