Sivun toiminnot

Puoli kuuta peipposesta

binder1-pdf-adobe-acrobat-pro_page_04_image_0009.jpg
Bongaa peipponen!
Bongaa peipponen!

Äänekäs laulujoutsenparvi lentää Hakunilan yli kohti pohjoista.

— Kaksikymmentäviisi joutsenta, lintuharrastaja Jouni Lamminmäki laskee nopeasti.

Jounin kerrostalokodin pihapuussa laulaa jo peippo ja taivaalla saattaa nähdä rannikolta sisämaahan saapuvia lokkeja. Viimeistään västäräkin nähdessään voi olla varma, että kevät on tullut.

Lamminmäelle kevään kohokohta on arktinen lintumuutto, jolloin yhden päivän aikana voi nähdä jopa 100 000 Siperiaan matkalla olevaa lintua. Arktisiin lintulajeihin kuuluvat muun muassa valkoposkihanhet sekä sepel ja tundrahanhet.

— Arktinen lintumuutto näkyy Suomessa toukokuun 20. päivän tienoilla, Jouni vinkkaa.

Jounin omilla linturetkillä on usein mukana myös vaimo sekä perheen 2- ja 4-vuotiaat pojat.

— Lintujen seuraaminen on meillä koko perheen harrastus. Kesällä aloitan taas petolintujen rengastukset Pohjois-Suomessa, Kainuussa ja Keski-Suomessa. Pojat pääsevät mukaan rengastamaan pöllönpoikasia.


Jounin lista Vantaan parhaista bongauspaikoista

Pitkäsuon täyttömäki Petikossa

  • Hyvä kevätmuuton tarkkailupaikka toukokuussa.

Seutulan Peräjänkulma ja Isoniitty

  • Kannattaa mennä nyt. Tulvivat peltoaukeat houkuttelevat kahlaajia. Voi havaita esimerkiksi kurkia ja hanhia, metsävikloja ja töyhtöhyyppiä. Suurimmat vesilintuparvet ovat vasta tulossa.

Pitkäjärven lintutorni ja ranta-alueet

  • Kevättulvien aikaan Pitkäjärvellä voi nähdä vesilintuja. Kesäaikaan sieltä löytyy peruslajisto sorsalintuja.

Pikkujärvi

  • Parhaimmillaan kesäkuussa, jolloin Pikkujärvellä voi kuulla ja nähdä yölaulajia, kuten luhtakerttusta tai satakieltä.

 

kuva Jorma Luhta / Leuku
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...