Sivun toiminnot

Marja Heltelä Helsingin hiippakunnan piispaksi

Marja Heltelällä on vakuuttava kokemus käytännön seurakuntatyöstä Helsingin ytimessä, urbaanissa ympäristössä. Johtamisen erityiskoulutuksessa (JET) korkealle arvioitu johtamistaito näkyy hänen panoksessaan neljän keskustaseurakunnan toimintakulttuureiden yhteen sovittamisessa, missä Marja Heltelän ihmissuhde- ja johtamistaidoilla sekä rohkeudella uusiin avauksiin oli suuri merkitys. Järvenpään kaupunginvaltuuston ja
-hallituksen jäsenyys, puolueisiin sitoutumattomana, antoi hänelle kokemuksen yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Marja Heltelä on kirkon tehtävään sitoutunut pappi, jonka hengellinen kutsumus ja perusteisiin nojaava teologinen ajattelu antavat hyvät edellytykset uudelle piispalle sekä innostavana johtajana että kuuntelevana paimenena. Hänen toimimisensa yliopiston opettajana, kokemuksensa perheestä, lasten kasvatuksesta ja yksinhuoltajuudesta antavat hänelle kosketuspintaa hyvinkin erilaisiin aikamme ihmisten kysymyksiin. Hänellä on myös valmiiksi hyvät yhteydet sekä valtionhallintoon että liike-elämän vaikuttajiin ja taito tuoda asiat ytimekkäästi esille mediassa.

Uskomme, että Helsingin hiippakunta saisi Marja Heltelästä piispan, jota kirkkomme kipeästi tarvitsisi vaikeasti ennakoitavien muutosten edessä.

Heikki K. Järvinen,
Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra
Leo Norja,
Pakilan seurakunnan kirkkoherra
Veikko Pöyhönen,
opetusneuvos
Juhani Korolainen,
toimitusjohtaja
Paavo J. Paavola,
oik. lis.
Pontus Salmi,
Vantaan seurakuntien yhteisen seurakuntatyön johtaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...