Joskus kuulee väitettävän, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Kun seuraa uutisointia ulkoasiainministeriön vasta ilmestyneestä Suomi ulkomaisissa tiedotusvälineissä 2009 -verkkojulkaisusta, tekee mieli turvautua toiseen kuluneeseen totuuteen: vain huonot uutiset ovat kertomisen arvoisia.

Toki muistetaan hehkuttaa, miten Suomi on hyvinvoinnin, tasa-arvon ja koulutuksen mallimaa. Poikamme ja tyttäremme maailmalla edustavat kulttuurin, urheilun ja teknologian kirkkainta kärkeä. Olemme ihanteellinen matkailukohde, ruoka on hyvää, luonto puhdas ja turvallisuus taattu.

Suurimmat otsikot kuitenkin revitään lamasta ja väkivallasta. Lisäksi positiivisessakin uutisoinnissa muistetaan varautua huonompiin vaihtoehtoihin. Kyllä, Suomi on esimerkki selviämisestä muille maailmanlaajuisen laman kourissa kamppaileville, mutta miten käy, jos Nokialla alkaa mennä huonosti? Kyllä, Suomen koulutusjärjestelmää ihaillaan, mutta miten maahanmuuttajat mahtavat sopeutua siihen? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, jotka eivät katoa painamalla päätä pensaaseen. Eikö esitystavassa silti ole ristiriita?

Peruspessimisti tietää kertoa, että kysymys on puolustusmekanismista. Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa — siinäpä lohdullinen elämänfilosofia. Loputtomassa tietotulvassa ikäviin uutisiin alkaa vain turtua silloinkin, kun niihin olisi syytä kiinnittää huomiota. Toinen ihmetyksen aihe on, miksi on niin tärkeää, mitä meistä ajatellaan. Luulisi, että ongelmia riittää kaikkialla murehdittavaksi muutenkin.

Toisaalta raportoinnissa on jotain lohdullista. Oman yhteisön tarkkailu ulkopuolisen silmin vahvistaa ajatusta, että kaikki kuuluvat itseään suurempaan kokonaisuuteen. Kenties emme olekaan se tuntematon paikka peräpohjolassa. Ehkä maailma on perimmiltään juoruava pikkukylä, jossa ihmiset kaiken kauhistelun takana välittävät toisistaan.

Murheen määrää tuskin voi missään nollata. Siksi kyynisimmänkin kyynikon täytyy yrittää löytää aitoa iloa positiivisista uutisista. Loppukevennyksiä varten on onneksi internet, jossa voi kaikilla kielillä katsoa, miten uutisankkuri tipahtaa tuoliltaan.