Sivun toiminnot

Kristitystä ihmiseksi

Kirkko on siinä mielessä erikoinen laitos, että sillä on oikeasti selkeästi määritelty tehtävä. Kirkon perustaja Jeesus Nasaretilainen antoi elämänsä loppumetreillä kavereilleen hyvin selkeän toimintaohjeen: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt heidän noudattaa."

Kaksituhatvuotisen historiansa aikana kirkko on lähtenyt hanakasti toteuttamaan Jeesuksen käskyä. Kaikelle kansalle on kerrottu evankeliumia Jeesuksen ristikuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kun ihmiset ovat sitten oivaltaneet Jumalan rakkauden omassa elämässään, he ovat ottaneet kasteen ja näin alkaneet kantaa kristityn polttomerkkiä otsassaan. Ihmisistä on tullut kristittyjä.

Jeesuksen jäähyväiskäsky ei kuitenkaan pääty kasteeseen ja kristinopin opiskeluun. Kun Jeesus toimintaohjeessaan käskee ihmisiä "noudattamaan opetuksiaan", hän tarkoittaa, että kristityn pitää alkaa vilkuilla ympärilleen, nähdä naapurin toiveet ja tarpeet. Sillä vasta suhteessa muihin ihmisiin kristinusko tulee todeksi. Silloin kristityistä tulee taas ihmisiä.

Vanhan kirkkoisän ohje kristitylle kuuluu: "Rakasta, ja tee mitä huvittaa." Jos se rakkaus, jolla rakastetaan, tulee Jumalalta, alkaa kristitty oikeastikin näyttää ihmiseltä.

Mikko Salmi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...