Sivun toiminnot

Lastenkirkossa pääsee pääsiäistunnelmaan

Jussi ”Kaapo” Kosonen vetää kerhoja virtuaalisessa Lastenkirkossa.
Jussi ”Kaapo” Kosonen vetää kerhoja…

Miltä tuntuisi olla kerhossa tai pyhäkoulussa puussa? Entä pääsiäiskirkossa netissä? Kumpaakin pääsee pian kokeilemaan Lastenkirkko.fi-sivustolla.

Pääsiäispäivänä 4.4. klo 16 Lastenkirkossa vietetään ensi kerran kirkkohetkeä. Sitä ennen pääsiäiseen voi valmistautua Lastenkirkosta löytyvän pääsiäismunan avulla.

Pyhäkoulu puussa aloittaa toimintansa myöhemmin keväällä, mutta pyhäkoulutilaan voi jo tutustua ja osallistua siellä pidettäviin kerhoihin. Pyhäkoulumajan seiniltä löytyy muun muassa lasten lähettämiä kuvia, rukouksia ja videoita.

Jussi "Kaapo" Kosonen toimii Lastenkirkossa kerhon vetäjänä iltapäivisin Kaapokki-nimimerkillä. Varsinaiselta ammatiltaan hän on varhaisnuorisotyöntekijä Viinikan seurakunnassa Tampereella.

— Olen vetänyt Lastenkirkossa leikkejä ja kisoja. Lapset ovat olleet innoissaan siitä, että heidän kanssaan on joku ihan oikea aikuinen, Kosonen kertoo.

Kosonen ei tarkkaan tiedä, minkä ikäisiä lapsia itse luotujen virtuaalihahmojen takana on mutta arvioi, että suurin osa kävijöistä on 7–12-vuotiaita.

Lastenkirkko.fi on tavoittanut hyvin kouluikäiset ja vähän nuoremmatkin lapset. Kävijöitä kirjattiin ensimmäisen vuoden aikana yli 75 000 ja kaiken kaikkiaan kirkkokäyntejä oli 113 494. Erityisen paljon kävijöitä oli ennen joulua, jolloin houkuttimena oli joulukalenteri.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...