Mietin tässä eräänä päivänä, pitäisikö pystyttää ehtoolliskärry kesäksi torille, jäätelökioskityyliin. Sieltä voisi tarjoilla öylättiä halutulla dipillä, kylmänä tai lämmitettynä. Eurolla tai kahdella halukkaat saisivat siemaista marjamehua päälle tai tiskin alta jotain tujumpaa. Kesätyöntekijöiksi palkkaisin muutaman viisitoistakesäisen, minimipalkalla tietenkin.

Mutta sitten mietin kilpailuasetelmia. Luther-säätiö pisti oman kioskinsa pystyyn jo useampi vuosi sitten ja on tullut tunnetuksi alalla. Markkinaetu saattaisi kuitenkin olla minulla. Heidän tiskiltään ei nimittäin jaettu ehtoollista piispa Eero Huoviselle. Pulju hankki työntekijänsä Ruotsista, joltain Missionsprovins-henkilöstönvuokrausfirmalta, ja Luther-säätiön kasteitakin epäiltiin jossain vaiheessa väärennöksiksi. Nyt tiskin taakse hääräämään on hankittu uusi toimitusjohtaja: piispaksi omin luvin vihitty Matti Väisänen. Ristiriidat väijyvät nurkan takana, sillä Väisänen työskentelee saman alan toisen toimijan, Tampereen hiippakunnan, listoilla.

Kirkkojärjestys sai alkunsa siitä, kun asiat eivät sujuneet mallikkaasti ja oli pakko kehittää yhteiset pelisäännöt. Mooses pitää edelleen hallussa kirkkojärjestyksen pykäläkuninkaan titteliä. Ja ihan syystä. Ehkä muistat kultaisen lehmän tapauksen ja israelilaiset, jotka keksivät milloin mitäkin metkuja.

Mutta on omakin kirkkomme kunnostautunut säädösten luomisessa. Ja se on auttanut yhteisöä säilymään erilaisten historiallisten myllerrysten keskellä. Järjestyksen vuoksi meillä ei jaeta torinlaidalla suklaaseen dipattuja öylättejä trippimehun kera — tai vihitä ketä tahansa piispaksi.

1920-luvulla kirkosta erottiin runsain joukoin sisällissodan jälkimainingeissa. 1500-luvulla kähistiin armosta. 1000-luvulla jaettiin jakamatonta kirkkoa. Vedenjakajana kirkollisissa kiistoissa on useimmiten ollut suhde Raamattuun sekä kirkossa käytettävään valtaan. Näin on nytkin.

Näissä mylläköissä kirkkojärjestys on luonut suuntaviivat asioiden ratkaisemiselle. Yhteiset pelisäännöt on kirjattu kirkolliskokouksen hyväksymään kirkkolakiin ja -järjestykseen. Sääntöjä sopii keskusteluttaa ja yrittää muuttaa kuten asiaan kuluu. Jos nämä periaatteet eivät kuitenkaan kelpaa, sopii viritellä oma tiski torinlaitaan.