Sivun toiminnot

Kopioiduin Jeesus

valaa-11-1-16-_page_16_image_0009.jpg
Postimerkki-Jeesuksen juuret ovat Ahvenanmaalla.
Postimerkki-Jeesuksen juuret ovat Ahvenanmaalla.

Maaliskuun 25. päivästä alkaen kannattaa tarkkailla postiaan, sillä kirjeiden ja korttien joukossa saattaa hyvinkin olla Jeesus — postimerkissä.

Ålands Posten eli Ahvenanmaan posti julkaisee postimerkkinä maailman ehkä kuuluisimman tai ainakin kopioiduimman Jeesus-kuvan. Sen on maalannut taiteilija Warner Sallman, jolla on juuret Ahvenanmaalla.

Sallman syntyi ja eli Yhdysvalloissa, mutta hänen isänsä Elias Sällman oli kotoisin Ahvenanmaalta ja äiti Christina Larsson Ruotsista, joten ahvenanmaalaiset voivat kutsua häntä hyvällä syyllä omaksi pojakseen.

Sallmanin teos Head of Christ tuli tunnetuksi 1940-luvun alussa, jonka jälkeen siitä on hurjimman arvion mukaan tehty jopa 500 miljoonaa jäljennöstä.

Myös monet muut Sallmanin Jeesus-kuvat levisivät laajalle ja niitä on nähty kodeissa, pyhäkouluissa ja päiväkerhoissa. Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja perinteiselle kasvokuvalle Jeesuksesta, jota moni amerikkalaissotilas kantoi mukanaan toisessa maailmansodassa.

Nyt myös monella suomalaisella on mahdollisuus saada Jeesus lompakkoon, taskuun tai vaikka onnittelukorttiin. Jeesus-postimerkkiä julkaistaan 200 000 kappaletta ja sen postitusarvo on 90 senttiä.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...