Sivun toiminnot

Koko päivä vohveleita

valaa-10-1-16-_page_16_image_0010.jpg
Vohvelirauta esiin, marianpäivä lähestyy!
Vohvelirauta esiin, marianpäivä lähestyy!

Laskiaisella on pullansa, Runebergin päivällä torttunsa, vapulla tippaleipänsä, mutta mitäs marianpäivänä syötäisiin? Jos ottaisimme tässäkin asiassa mallia länsinaapureilta, niin vohveleita.

Marianpäivänä tai virallisemmin Marian ilmestyspäivänä juhlitaan Jeesuksen äitiä, Mariaa. Ruotsissa Marian ilmestyspäivää on kutsuttu myös nimellä vårfrudagen, "meidän rouvamme päivä". Kansan suussa nimi on ajan myötä vääntynyt muotoon våffeldagen, eli vohvelipäiväksi.

Tarina kertoo, että monissa ruotsalaisperheissä vohvelipäivää vietetään niin kirjaimellisesti, ettei sen aikana muuta syödäkään kuin vohveleita.

Kuulostaa kaikin puolin mukavalta perinteeltä! Varsinkin kun vohveleista voi tehdä myös suolaisen kokojyvätaikinan, mikäli makea vohveli kermavaahdolla ja mansikkahillolla ei heti aamusta maistu.

Marianpäivän vohveliaterian suunnittelun voi aloittaa vaikkapa www.vohvelirauta.net-sivuston resepteihin tutustumalla. Ruotsinkielisiä ohjeita löytyy osoitteesta www.vafflor.se.

Marianpäivä su 21.3.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...