Sivun toiminnot

Askel kohti täyttä ihmisarvoa

Pauli Juusela (VL 18.2.) kommentoi piispainkokouksen päätöstä, jonka mukaan parisuhteensa rekisteröineiden, samaa sukupuolta olevien parien puolesta voidaan rukoilla. Siunausta ei kuitenkaan esitetä. Juuselan mukaan kirkko teki käytännöllisen kompromissiratkaisun asiassa, jossa mielipidetahot ovat hyvinkin kaukana toisistaan. Tätä mieltä ovat useat muutkin kommentaattorit olleet.

Homoseksuaalien ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta piispojen päätöksessä on hyviä puolia. Ensimmäistä kertaa piispainkokous lausuu, että rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen ei ole este kirkon virkaan. Seksuaalinen suuntautuminen ei saa johtaa syrjintään kirkossa. Samoin ensimmäistä kertaa todetaan, että parisuhteen rekisteröinnin jälkeen voidaan pitää yhteisöllinen rukous, johon voi kuulua Raamatun lukua.

Uudistusmielisten turhautumisen ymmärtää, sillä toivottua päätöstä parisuhteiden siunauksesta ei tullut. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon päätöksen myönteiset puolet ja huomattavan suuri muutos asenteissa. 1960-luvulla piispat totesivat seksuaalietiikkaa koskevassa selonteossaan Ajankohtainen asia, että homoseksuaalisuus on lääkärin hoitoa vaativa häiriö ja siveellisen rappion merkki, jonka toteuttamisesta on syytä pidättäytyä.

Sekä uudistusmieliset että konservatiivit kritisoivat kirkkoa. Kritiikkiä ei kuitenkaan tarvitse nähdä osoituksena kirkon huonosta jamasta. Yleensä siellä, missä on vapautta esittää kritiikkiä, sitä myös esitetään. Harvainvaltaisesti ja autoritaarisesti johdettujen yhteisöjen näennäinen yksimielisyys on yleensä saavutettu hiljentämällä erimielisyydet.

Sari Roman-Lagerspetz
Tikkurilan seurakunnan jäsen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook