Sivun toiminnot

Terveellistä elämää

valaa-9-1-16-_page_03_image_0005.jpg

Raikas talvisää on lunta tulvillaan. Lisäksi talven iloihin kuuluu sitkeä flunssakausi. Tuttavapiiristäni suunnilleen puolet aivastelee. Hiihtoloman pakollinen ohjelma järjestyi monella vilustumista potien. Itse tein vuoden alussa periaatepäätöksen, etten tule kipeäksi. Yritin syödä terveellisesti, huolehtia käsihygieniasta ja nukkua tarpeeksi. Ei auttanut. Pari viime viikkoa on vaivannut nuha.

Yhden flunssan tietysti kestää. Sen sijaan hermoja koettelee tuttavapiirin toinen puoli. He ovat ihmistyyppiä, jotka nauraen ilmoittavat, etteivät koskaan sairastu. Milloin tämä johtuu ylimaallisesta vastustuskyvystä, milloin tavasta syödä kuusenneulasia tai juosta pakkasessa avojaloin. Näihin sankareihin eivät taudit pure. He tekevät työnsä moitteettomasti, hoitavat lapset ja ovat täydellisiä, iloisia ja kauniita lainkaan sitä yrittämättä. Niiskuttajat heidän ympärillään ovat epäonnistuneet.

 

Ensireaktio superihmisiin on ärsyyntyminen. Mikä oikeus kenelläkään on asettua muiden yläpuolelle? Lohduttautua voi kuitenkin sillä, että ei-sairaat eivät saa nauttia potemisen hyvistä puolista. Heillä ei ole aikaa hyvällä omalla tunnolla vietettyyn leffamaratoniin, turhaan nettisurffai-luun tai päiväuniin. He eivät ehdi pysähtyä.

Ikiterveet eivät myöskään voi kokea solidaarisuuden tunnetta, joka syntyy vaihtaessa vinkkejä tautia vastaan kamppailevan ystävän tai perheenjäsenen kanssa. Laadukkaaseen potemiseen kuuluu näet ehdottomasti strategian laatiminen. Sillä myönnettävä on, ettei mikään ole palkitsevampaa kuin tulla terveeksi.

 

Flunssa voi lisäksi tuoda mukanaan yllätyksiä, kuten ymmärrystä sille, että siivous siirtyy tuonnemmas tulevaisuuteen. Flunssa mahdollistaa myös kiehtovat matkat apteekkeihin ja luontaistuotekauppoihin. Paitsi jauheita ja kuivattuja yrttejä, kotiin viemisiksi tarttuu muulta asiakaskunnalta usein tieto, ettei kohtalonsa kanssa ole yksin.

Matkalla kassalle voi luoda sympaattisen katseen toiseen nessupaketin kanssa kulkevaan. Ei ole mukavaa, kun pää on niin tukossa, ettei ajatus kulje. Totuus on silti, että koet-telemukset kasvattavat luonnetta. Me tiedämme sen.

Sanni Purhonen
vapaa toimittaja
kulttuurin sekatyöläinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...