Sivun toiminnot

Tuhansia kiloja ruokaa roskiin

Vantaan Laurin päätoimittaja Pauli Juusela tarttui tärkeään ja ajankohtaiseen asiaan kirjoittaessaan eettisestä lihantuotannosta (VL 11.2.).

Olen usein kysynyt Vantaan ateriapalvelujen johdolta, miksi vasta valmistettua ruokaa heitetään tuhansia kiloja roskiin kouluissa ja päiväkodeissa, mutta en ole saanut kunnollista vastausta. Mitään suunnitelmaa ei tunnu olevan siitä, miten ruokaa voitaisiin valmistaa sopiva määrä.

Olen usein ollut heittämässä isoja määriä päiväkotiruokaa biojätesäiliöön, mitä samassa talossa asuvat vanhukset ovat seuranneet kauhistuneina. Olen myös useasti nähnyt, kuinka keskikokoisessa koulussa heitetään 20 kiloa ruokaa kerralla pois suoraan valmistusastioista.

Vantaan koulu- ja päiväkotiruoka on heikentynyt selvästi parissakymmenessä vuodessa. Ei ole varaa ostaa lähiruokaa, vaan suuri osa lihasta tuodaan ulkomailta. Ateriapalvelujen mukaan kasvisruoka tulee liian kalliiksi, vaikka valtuusto on budjettikirjassa tehnyt linjauksen, jonka mukaan edetään kohti viikoittaista kasvisruokapäivää. Kasvisruokaa lisäämällä päästäisiin helpommin viiden prosentin vuotuiseen päästövähennykseen.

Turhaan tehdyn ruoan hinnalla voitaisiin suosia lähiruokaa, kouluttaa keittiötyöntekijöitä ravitsevan ja maukkaan kasvisruoan valmistamiseen ja suosia eettistä ja ekologista viljelyä. Mikäli suunnitteluun ei pystytä, pitäisi yli jäänyt ruoka tarjota vaikkapa lähellä asuville vanhuksille.

Sini Alén
lastentarhanopettaja, kaupunginvaltuutettu
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...