Sivun toiminnot

Tunteet jäässä

valaa-8-1-16-pd_page_11_image_0019.jpg
Juhani Mattilan kirja kertoo terapiasuhteesta tunnekylmään Elisaan.
Juhani Mattilan kirja kertoo terapiasuhteesta tunnekylmään Elisaan.

Juhani Mattila: Uupunut nainen. Teos 2009.

Psykiatri ja psykoanalyytikko Juhani Mattila on kirjoittanut kirjan psykoterapiasuhteesta. Potilaan ja terapeutin suhde on hyvin luottamuksellinen, mutta toispuoleisesti. Perinteisesti vain potilas paljastaa mielensä, ja terapeutti pysyy vaiti. Potilaan silmissä terapeutista voi kasvaa miltei mystinen hahmo. Mattilan kirja avaa terapeutin näkökulman psykoterapeuttiseen kasvuprosessiin. Siinä joutuvat koetukselle niin potilas kuin terapeuttikin.

Pääroolissa on Elisa, keski-ikäinen nainen, jonka aikuinen poika kärsii mielenterveysongelmista. Töissä Elisa suostuu ottamaan vastuuta yli omien tehtäviensä ja potee työuupumusta. "Mitä minulta odotetaan" ja "aina minulta vaaditaan", hän hokee terapeutin huoneessa. Omia tunteita ja tarpeita on vaikea hahmottaa.

Terapiassa Elisaa kuoritaan kuin loputonta sipulia. Prosessi kestää ja kestää, eikä mitään tunnu tapahtuvan. Elisa puhuu itsestään ja elämästään kovin ulkokohtaisesti. Terapeutti myöntää väsähtävänsä ja haluaisi luovuttaa, mutta aina joku pieni nytkähdys antaa vauhtia. Elisan panssari on niin paksu, että välillä terapeutti miettii, onko sisällä yhtään mitään.

Mattilan kynän jäljiltä Elisasta kasvaa kiinnostava kuin romaanihenkilöstä. Kirjoittaja liittää tekstiin omia hypoteesejaan ja maustaa tarinaa teoreettisilla huomioilla, miettii hoidon suuntaa. Jossain vaiheessa hän toteaa: "Unohdin psykiatriset diagnoosit ja ajattelin Elisan kärsivän sielullisesta vilustumisesta." Terapeutti alkaa paljastaa elämäänsä ja omia tunteitaan Elisalle yli tuttujen, itse asettamiensa rajojen. Kontaktista tulee elävämpi, Elisa vapautuu ja avautuu.

Pitkä terapia onnistuu lopulta. Eikä onnistumisen mittarina ole onnellisuus, vaan tunnemaailman elpyminen.

Kristina Svensson
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...