Sivun toiminnot

Synnit haittana

valaa-8-1-16-pd_page_16_image_0012.jpg
Miekka mukana?
Miekka mukana?

Myöhäiskeskiajalla vuosina 1450–1525 noin 200 000 ihmistä kääntyi paavillisen katumusoikeusistuimen eli peniten-tiariaatin puoleen ja anoi synninpäästöä erityisen raskaista synneistä. Tässä joukossa oli 127 suomalaista, joista 15 oli pappeja.

Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjassa 2009 olevassa artikkelissa tutkija Kirsi Salonen käy läpi pappien armonanomusten syitä. Päällimmäisin motiivi oli pappisviran säilyttäminen tai uralla eteneminen, jota omat tai vanhempien synnit haittasivat.

Myös ruumiillinen poikkeavuus, esimerkiksi puuttuva peukalo, oli yhden anomuksen taustalla. Tuomiorovasti Paavali Scheel sai jatkaa kirkon palveluksessa vammastaan huolimatta.

Pappien piti elää selibaatissa, mutta ainakaan yksi anojista ei ollut pystynyt lupaustaan pitämään. Hän anoi pojalleen erivapautta toimia pappina tämän aviottomasta syntyperästä huolimatta. Muutama pappi joutui anomaan avioliiton laillistamista omille vanhemmilleen voidakseen itse toimia pappina.

Väkivallantekojakin joukosta löytyy, dokumenttien mukaan itsepuolustusta. Toisessa tapauksessa vastapuoli vammautui, toisessa menehtyi. Mielenkiintoinen perustelu anojalla oli se, että hän käytti puolustautuessaan miekkaa, jota "sattui kantamaan mukanaan".

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...