Sivun toiminnot

Piispainkokouksella valituskielto

Nimimerkille "Hyvä tietää" (VL 18.2.): Pääsääntö on, että viranomaisen, esimerkiksi seurakuntaneuvoston tai tuomiokapitulin päätöksistä, voi valittaa. Valitusoikeus on asianosaisella, eli sillä, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Seurakunnan viranomaisen, kuten seurakuntaneuvoston, päätöksestä voi valittaa myös seurakunnan jäsen. Seurakuntayhtymän viranomaisen päätöksestä voi valittaa myös yhtymän jäsenseurakunta ja sellaisen jäsen.

Kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin päätöksistä valitusoikeus on asianosaisilla. Piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen päätöksistä ei voi valittaa kirkkolaissa säädetyn valituskiellon perusteella.

Vaalisijoille asettamista koskevassa päätöksessä asianosaisia ovat virkaa hakeneet, joilla on päätöksestä myös valitusoikeus. Kirkkoherranvaalin lopullisen tuloksen vahvistaa seurakunnan vaalilautakunta. Kysymyksessä on lain tarkoittama seurakunnan viranomainen, jonka päätökseen voi hakea muutosta myös seurakunnan jäsen. Muutosta voi hakea ns. laillisuusperusteella eli sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muutoin lainvastainen.

Ritva Saario
lakimiesasessori, Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...